Yari – tärkein juttu on musiikki

|
Image

Monipuolinen osaaminen ja kyky lukea kuvaa ovat siivittäneet Yarin säveltäjän uraa. Mukaan on osunut myös hyvää tuuria. 

 

Yari eli Jari Knuutinen on ehtinyt 70-luvulta tähän päivään säveltää valtavan määrän musiikkia popkappaleista teatteri-, elokuva- ja orkesterimusiikkiin, tehdä sovituksia erilaisille kokoonpanoille ja toimia tuottajana. Hänet on palkittu muun muassa Jussi-palkinnolla ja Pohjoismaisen kamari­musiikkisävellyskilpailun jaetulla toisella palkinnolla. Yarin viimeisin suuri työ on musiikki Claes Olssonin elokuvaan Rikinkeltainen taivas, joka sai ensi-iltansa marraskuussa. Yarille myönnettiin taiteilijaeläke tammikuussa 2021, mutta työntekoa se ei ole pysäyttänyt. Nyt tekeillä ovat muun muassa muistelmat, jotka ilmestyvät ensi vuonna. 

– On hienoa, kun saa tehdä kaikenlaista. Suomi on niin pieni maa, että tämä on minulle luontevin tapa elättää itseni musiikilla. Toinen vaihtoehto on, että pääsee tuonne ns. hittiosastolle, mutta kyllä mä tykkään enemmän tästä. Se, että kiertelisi noita samoja paikkoja vuodesta toiseen, ei sovi minulle, se tarvitsee omanlaistaan asennetta.

Yarin muusikon taival alkoi teini-ikäisenä Kemissä. Musiikin teoria kiinnosti nuorta musadiggaria siinä määrin, että sitä oli päästävä opiskelemaan paikalliseen musiikkiopistoon. Sisäänpääsy edellytti jotakin instrumenttia pääaineeksi. 

– Oli tällainen bändi kuin Electric Light Orchestra, jossa oli sello. Monihan muukin mun sukupolven tekijöistä, niin kuin Ismo Alanko ja Arto Tamminen, on lähtenyt Electric Light Orchestrasta, että ”toi on makee, nyt aletaan soittaa selloa”. Sello oli vain sen takia, että pääsin musiikkiopistoon opiskelemaan. Mua oli kiinnostanut kaikki musiikinteoria, ja olin itse pähkäillyt nuotteja ja halusin tietää lisää.

Oma merkityksensä tulevan elokuvasäveltäjän uralla oli myös kotikaupungin vireällä kulttuurielämällä. Sekä äidin pyörittämällä elokuvateatterilla. 

– Mä olen filmihullu, ja Kemissä oli koulussakin elokuvakerho. Lisäksi siellä näkyi Ruotsin televisio, jossa näytettiin kaikenlaista hämärää undergroundia ja tämmöisiä, ihan toisenlaista mitä Suomessa. 

 

Sattumalta alalle

Yari on säveltänyt musiikin lähes 70 elokuvaan, joukossa niin koko illan elokuvia kuin lyhytelokuvia ja dokumenttejakin. Yli puolessa yhteistyökumppanina on joko ohjaajan tai tuottajan ominaisuudessa ollut Claes Olsson. 

– Elokuvahomma lähti sillä tavalla, että meidän [SE-yhtyeen] ensimmäiset levyt tehtiin Love Recordsille, ja Love Recordsin pomo Atte Blom oli filmihullu. Hänellä oli Peter von Baghin kanssa yhteinen firmakin, jossa ne tekivät kaikkia näitä dokkareita. Peter von Bagh halusi olla kärryillä, missä mennään, ja oli myös mukana keikoilla. Bussissa keskusteltiin aina elokuvista. 

– Kun Claes Olsson alkoi tehdä ensimmäistä pitkää elokuvaansa ”Elvis-kissan jäljillä”, hän kysyi Atte Blomilta, jonka kanssa oli tehnyt yhteistyötä, että tietäisikö tämä ketään nuoren polven musiikin tekijää, joka saattaisi kiinnostua elokuvista. Atte ehdotti mua, ja siitä se sitten lähti. Se tuli sattumalta, en olisi lähtenyt hakeutumaan alalle – mä vaan tykkäsin elokuvista.

Yarilla ei ollut lainkaan aiempaa kokemusta elokuvasäveltämisestä, ja ensimmäisenä tehtävänä oli musiikki pitkään elokuvaan. Yari sanoo, että häntä auttoi kyky ”lukea kuvaa”. 

– Pohja oli siinä, että olin katsellut älyttömästi elokuvia. Sanoisin, että silloin kun tekee elokuvamusiikkia, on olennainen juttu, että pystyy lukemaan kuvaa. Mulla oli myös sikahyvä tuuri, koska Clasun ensimmäinen pitkä elokuva on aika kokeellinen, vähän sellainen improvisoitu. Ja siihen sattui istumaan juuri se, mitä mä satuin osaamaan. Jos olisi tullut joku jollain tavalla teknisesti vaativampi, niin mulla olisi varmaan loppunut siihen se elokuvasäveltäjän ura.

Ensimmäisen yhteisen elokuvan jälkeen Yari ja Olsson jatkoivat yhteistyötä erilaisten dokumenttien ja lyhytelokuvien merkeissä. Yari toteaa niiden olleen korvaamaton koulu.

– Kun olin oppinut jotain, niin sitten tuli taas joku, jossa piti vähän yrittää mutta ei joutunut vaikeuksiin osaamattomuuden takia. Eihän siihen aikaan ollut mitään kirjaa tai mitään, mistä olisi voinut sillä tavalla opiskella. Kaikki piti pähkäillä itse. Nythän elokuvamusiikkia voi opiskella Sibelius-Akatemiassakin. Se on älyttömän hienoa, koska siellä saa jo valmiiksi hyviä työkaluja.

 

Musiikki tarvitsee tilaa

Kjell Westön Finlandia-palkittuun romaaniin perustuva Rikinkeltainen taivas -elokuva on Yarin ja Claes Olssonin 45. yhteinen elokuva. Pitkä yhteistyö näkyy keskinäisenä luottamuksena ja tiiviinä yhteistyönä.

– Luen käsikirjoituksia, näen leikkausversioita ja teen ehdotuksia esimerkiksi leikkaukseen ja rakenteeseen. Jollekin leffalle olen keksinyt nimen. Clasulla on myös aina kaikkia musiikillisia ideoita, se on hyvä lähtökohta.

Rikinkeltaisen taivaan sävellystyö käynnistyi elokuvan pohjana olevan romaanin lukemisella. 

– Westön romaani oli siinä mielessä jännä ja hämäräkin, etten ollut aiemmin lukenut kirjaa, josta sen luettuani en edes tiennyt, minkä näköinen päähenkilö on. Tuon kirjan päähenkilö on myös sellainen, josta oli tunteen tasolla vaikeaa saada otetta, ja musiikinhan pitää tunteen tasolla saada jonkinnäköinen ote, joku tällainen metafyysinen totuus… Se oli tosi vaikeaa. 

Sinnikkään leikkausversioiden katselun myötä päähenkilön sielunmaisema kirkastui.

– Elokuvassa on sellainen pieni kohtaus, jossa pääosaa esittävä Nicke Lignell on äitinsä kanssa. Äiti laulaa karao­kea ja he keskustelevat, ja sitten poika katsoo äitiään. Siinä katseessa on jotain sellaista, jonka kautta sain kiinni hahmosta ja kiinnekohdan musiikkiin. 

Yari kertoo elokuvasävellysprosessinsa etenevän yleensäkin samalla menetelmällä. Hän katselee kuvattuja kohtauksia ja soittelee samalla pianoa tai kitaraa. Pelkän käsikirjoituksen pohjalta sävellystyöhön ryhtymien tuntuu hankalalta. 

–  Mun pitää nähdä ne näyttelijät, miten näytellään, eli kuinka paljon on tilaa musiikille. Musiikki tarvitsee aina elokuvassa tilaa. Se tarvitsee sitä sekä vertikaalisesti eli äänessä mutta myös horisontaalisesti. Kun on tunteista kysymys, niin mitä pidemmän kaaren pystyy luomaan, sen paremmin se toimii.

 

Hyvä elokuvamusiikki uppoaa kuvaan

Yarin tavoite elokuvasäveltäjänä on upottaa musiikki elokuvaan siten, että katsoja ei kiinnitä siihen huomiota.

– Se on sellaista askartelua paskartelua saada se uppoamaan sinne. Paras elokuvakritiikki, jonka olen saanut, oli Ilta-Sanomissa. Muistaakseni Tarmo Poussu kirjoitti Rikos & Rakkaus -elokuvasta, että musiikki istuu elokuvaan niin hyvin, ettei sitä edes huomaa. 

Yari kertoo yrittävänsä löytää aina kuhunkin elokuvaan sopivan sävelkielen käsittäen erilaiset kokoonpanot ja erilaiset musiikkityylit. Myös musiikin roolin määritteleminen on tärkeää.

– Mietin aina, mikä se musiikin funktio on. Liittyykö se joihinkin henkilöihin, onko se vain sellaista yleisfiilistä luovaa vai seuraako se tapahtumia.

Yarin oma suosikki elokuvasäveltäjien joukossa on Carter Burwell, joka on tehnyt yhteistyötä Coenin ohjaajaveljesten kanssa.

– Olen pitänyt leffamusaluentoja Taikissa [nyk. Aalto-yliopisto] noin vuodesta -95. Aina, kun aloitan kurssin, keskustellaan, miksi leffassa on musiikkia ja miksi sitä on aina. Sitten kun kysyn esimerkkiä elokuvasta, jossa ei ole musiikkia, niin ihmisille tulee ensimmäisenä mieleen Coenien ”No Country for Old Men”. Mutta siinäkin on musiikkia. Se on niin äänisuunnittelumaista musiikkia, että voi kysyä, mitä musiikki on. Se uppoaa sinne niin loistavasti, että sitä on vaikeaa huomata, pitää oikein kuunnella.

Jos elokuvamusiikin tekemisessä on tavoiteltavaa se, että musiikki uppoaa elokuvaan, niin myös säveltäjälle itselleen työ tarjoaa mahdollisuuden pysytellä katveessa.

– Leffamusan tekeminen on siitä nastaa, että se on kuin festareilla: sulla on AAA-passi, mutta sun ei tarvitse olla siellä lavalla, voit hengailla takahuoneessa. Ja kyllä mulla on aina ollut ideaali tällainen. Musta oli hienoa, kun klassisten levyjen kansissa ei ollut niitä äijien kuvia. Omiin bändi- ja soololevyihin en halunnut koskaan omaa tai soittajien valokuvia. Ajatus oli, että musiikki on tärkeintä. Ihan ensimmäisessä SE-albumissa ei mainittu edes soittajien nimiä. Uusintapainokset ovat siinä mielessä olleet yleisöystävällisimpiä, mukana on kuvia ja tietoa.

 

Yhden sävelen klassikko

”Voin odottaa” -kappale syntyi, kun pyörittelin sointuja ja rupesin katsomaan, kuinka monta erilaista sointua löytyy samalle sävelelle. Yhtäkkiä kuulin siinä sointukierron ja tajusin, että koko biisin pystyy tekemään etenevällä sointukierrolla niin, ettei sävel vaihdu.

Aluksi kappale oli vitsi. Tein sen ajatuksella, että olisi hienoa saada se painettua nuottikirjaan. Sitten Atte Blom ehdotti, että osallistutaan Syksyn Sävel -kilpailuun. Mietin, että kun sävel on vähän lattean puoleinen, niin pitää tehdä myös latteat sanat eli parodioida sen aikaista tyhjänpäiväisintä iskelmää. Äänitimme alkuperäisen version duettona Aarnion Pekan kanssa. Mutta kun Syksyn Säveleen ei päästy, kappaletta ei julkaistu.

Vuoden päästä sain idean, että jos se ei olisikaan vitsi. Lauloin biisin uudestaan – mahdollisimman askeettisen alakuloisesti – ja siitä katosi kaikki vitsikkyys.

Se musta on hienoa, että edelleen tulee ihmisiä puhumaan, että he eivät ole tajunneet, että siinä melodiassa on vain yksi sävel.”

”Voin odottaa” julkaistiin Maria, Maria -singlen B-puolena vuonna 1980, ja se on painettu nuottina Koulun musiikki 8–9, Maailma soi -oppikirjaan sekä Yarin nuottikokoelmaan Valojen ja varjojen lauluja.

 

Kaukana kaupungin houkutuksista

Yari asuu Polvijärvellä Pohjois-Karjalassa, mutta on vieraillut säännöllisesti pääkaupungissa muun muassa musiikkialan luottamustoimiensa myötä. Syrjäinen asuinpaikka kaukana alan verkostoista ja tapahtumista vaikuttaa tarjolla olevien töiden määrään. Toisaalta nykytekniikka mahdollistaa paljon, eikä esimerkiksi demoäänitteitä tarvitse enää lähetellä Helsinkiin yöjunan kyydissä. 

– Olen aina kysynyt itseltäni, minkä takia pitäisi olla enemmän työtä, kun on ihan riittämiin. Maalla on halpaa, ei tarvitse tehdä niin paljon töitä ja saa ison talon sillä hinnalla kuin täältä saa eteisen puolikkaan. On myös kysymys siitä, että kaupungissa on niin paljon kaikkea. Olen heikko houkutuksille, haluaisin mennä elokuviin ja konsertteihin ja kaikkea. Ja kahviloissa on kivaa istua. 

Yari kertoo havahtuneensa aikaansaannostensa huomattavaan määrään kerättyään materiaalia tulevaa muistelmateostaan varten – tai ”matkakertomusta”, kuten hän itse sitä kutsuu. 

– Musta tuntuu, etten tee juuri mitään. Mutta nyt, kun on pitänyt kasata, että mitä mä olen tehnyt, niin okei… Vaikka jos olisin ollut työhullu, niin olisin varmaan tehnyt kolme kertaa enemmän.

Kirjan jälkeen on luvassa soololevy – materiaalia on valmiina jo kolmeen. Tiedossa on myös uusi elokuvaprojekti Claes Olssonin kanssa. Haaveissa siintelee musikaali. Mukaan mahtuu myös tulevien biisintekijöiden sparraamista Joen­suun konservatoriossa.

– Nyt on samanlaista energiaa kuin oli 70-luvun lopulla, ihmiset tekevät itse. On hienoja, omaperäisiä uusia biisintekijöitä. Ja tuntuu, että suurin osa on naisia.

Yari itse tekee musiikkia yli genrerajojen ja on myös aktiivinen musiikin ja muun taiteen ja kulttuurin kuluttaja. Toisten tekemisistä hän ammentaa omaan tuotantoonsa ja painottaa musiikillisen yleissivistyksen tärkeyttä muillekin musiikintekijöille. 

– Huolestuttavaa on, että nuorten tekijöiden musiikillinen yleissivistys on kaventunut. Nuori lauluntekijä on kuunnellut Happoradiota, mutta ei esimerkiksi tiedä kuka on Tuomari Nurmio. Mutta miten tietäisikään, kun nykyään kaiken kuulee sattumalta tai jonkun suosituksen kautta. Yleissivistys on mielestäni siinä mielessä tärkeää, että siitä saa työkaluja tekemiseen. Pitäisi kuunnella kaikenlaista musaa, koska mitä enemmän kuuntelee, sen enemmän löytää hyvää pöllittävää. 

Gertrude Stein kirjoitti jo 1920-luvulla, että taiteilijat varastavat, amatöörit lainaavat.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 1/2022. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.