Juttunäytteet

Juttunäytteet
Ari-Jukka Syrjänen
5/2008
 

Zachary Vex työskenteli äänittäjä-tuottaja kunnes uteliaisuus elektroniikan mahdollisuuksiin kävi ylivoimaiseksi ja pakotti miehen lopulta toteuttamaan pitkään mielessä pyörineitä laiteideoita. Testasimme Z.VEXin puolen watin Nanohead-kitaravahvistinta ja paria erillisefektiä.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
5/2005
 

 

Saffire on studiolaitevalmistajien aateliin lukeutuvan Focusriten uuden sukupolven Firewire-audioboksi ja samalla tervetullut kädenojennus ammattikehistä harrastajan suuntaan.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
5/2007
 

 

Klassinen ulkonäkö on bassovahvistinten uusin trendi. Ruotsalainen EBS-yhtiö esitteli Frankfurtin musiikkimessuilla Classic Line -kaappisarjan sekä upouuden Drome Classic -kombovahvistimen. Ulkonäön ohella Drome Classic lupaa myös hiukan vanhahtavaa soundia. Edullinen hinta tekee paketista erityisen houkuttelevan.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
3/2008
 

 

Italialainen Markbass on saavuttanut nopeasti laatuvahvistinten ja -kaappien valmistajan maineen. Malliston yleiset tunnusmerkit ovat tähän saakka olleet hämmästyttävän kevyt paino ja nykyaikainen soundimaailma. Uusi R500-nuppi ja Classic-sarjan kaappi CL104 tuovat nyt annoksen vintage-henkisyyttä Markbass-maailmaan.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
4/2008
 

 

Rumpusetti on niitä soittimia, joka ovat olleet periaatteessa valmiita jo vuosikymmeniä. Niinpä firmojen kehittelymyllyistä putkahtaa harvoin mitään todella mullistavaa, enemmänkin jo kokeiltujen ideoiden uudistettuja versioita. Nyt asialla on Tama, joka räväytti tiskiin uudet lyhyillä tomeilla varustetut Superstarit.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
6/2008
 

 

Kun Korgin kaltainen kokenut viritysmittarien valmistaja päättää uudistaa mallistoaan, voi olla melko varma ettei kehitys jää vain kosmeettisiin seikkoihin. Niinpä uusi Pitchblack-pedaalisarja ohittaa tarkkuudellaan jopa firman oman tämänhetkisen räkkiviritin-malliston.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
4/2001
 

Bassoihin erikoistunut soitinrakentaja Greg Curbow ei ole koskaan kainostellut valtavirrasta poikkeavien materiaalien käyttöä. Eksoottiset puut ja Rockwoodiksi nimetty eräänlainen erikoisvaneri ovat näyttävästi esillä käsityönä veistettävissä Curbown huippumalleissa (Riffi 3/96). Nyt Cortin toimesta valmistettavissa ja edullisemmissa kansanmalleissa käytetään sitten erilaisia ihmisen luomia keinoaineita.

Juttunäytteet
6/2003
 

Teksti ja haastattelu: Lumikki Keski-Orvola

Lokakuussa kolmannen, Melodrama-nimeä kantavan, albuminsa julkaisseen The Crashin persoonallinen soundi ihastuttaa ihmisiä ympäri Eurooppaa. Yhtyeen sävellyksistä ja sanoituksista vastaa laulaja-kitaristi Teemu Brunila. Miten bändin keulahahmo työskentelee?

Juttunäytteet
Jarmo Hynninen
5/2004
 

SIB-efektipolkimet ovat USA:ssa käsintehtyjä ja erittäin custom-henkisiä pelejä, joita valmistaa Sonic Machine Factory (SMF) -niminen firma. Suomeen SIB-efektejä tuo Kitarapaja ja kokeiltavaksi otettiin hinnakkaasta putkilaitevalikoimasta Varidrive-, Fatdrive- ja Echodrive-vermeet, sekä edullisempaan, ilman putkia toteutettuun jokamiesluokkaan sijoittuvat mr. Echo- ja Nick Nitro Fuzz -pedaalit.

 

Juttunäytteet
Lauri Paloposki
4/2004
 

Harjattu alumiini on nykyään suosittu materiaali räkkilaitteiden etulevyksi. Eikä ihme, sinisenä hohtava Samson-seinämä merkkilamppuineen luo nostetta niin studioon kuin keikkamiksaajan pilttuuseen. Ja mikä hauskinta, nämä ovat varsin messeviä vermeitä muutenkin.

Juttunäytteet
Martin Berka
3/2003
 

Custom-kitaroiden tiennäyttäjänä 1970-luvulla elintilansa raivannut Schecter on nykyisin suosittu vaihtoehtorokkareiden soitinvalmistaja, jonka edullisesta korealais-amerikkalaisesta Diamond-sarjasta otimme koesoittoon kaksi kitaraa ja yhden basson.

 

Juttunäytteet
Martin Berka
1/2004
 

Peaveyn XP-sarjassa on tarjolla varsin mielenkiintoisia ominaisuuksia sangen houkuttelevaan hintaan. Esimerkiksi EXP Custom AC:ssä on kolmen magneettimikrofonin lisäksi tallaan integroitu pietsoanturi ja BXP-4 Grind -bassossa sekä J- että P-tyyppiset mikrofonit sekä etuvahvistin aktiivisin säädöin.

 

Juttunäytteet
Mikael Vehkaoja
6/2002
 

Kun biisintekijä tekee kustannussopimuksen, hän haluaa yleensä tietää, paljonko kustantaja maksaa ennakkoa. Raaka raha lämmittää mieltä, mutta se on myös uskon mittari: maksamalla ennakkoa kustantaja vakuuttaa ottavansa sopimuksen tosissaan.

Juttunäytteet
Pekka Nurmi
5/2003
 
Juttunäytteet
Lauri Paloposki
1/2002
 

 

Fostexin pienet mikseritallentimet ovat pitäneet hyvin pintansa teknologian muutoksessa. Se mikä alkoi C-kasetille ikuistavista neliraitureista, on päätynyt kovalevylle tallentavaan 16-raituriin, jossa miksauskin tehdään digitaalisesti ja mukaan voi ammentaa mausteita kahdesta sisäisestä efektilaitteesta. Lopputuloksen voi sitten kaiken päätteeksi polttaa suoraan CD:lle, kunhan hankkii myllyn etureunaan varattuun lokeroon sopivan kirjoittimen. VF160 - olkaa hyvät!

Juttunäytteet
Mikko Joenpolvi
7/2004
 

Miksausmaailma on digitalisoitunut rivakkaa vauhtia jo monen vuoden ajan. Toinen toistaan monipuolisempia digimiksereitä – sekä hinnan että ominaisuuksien suhteen – on äänityöläistemme iloksi markkinoille tarjottu. Siksipä onkin hauska palata perusasioihin, pelkästään perinteisillä puolijohdetekniikan komponenteilla toteutetun äänisekoittimen äärelle. Pois bitit ja algoritmit, nyt seuraamme vain jännitteen vaihteluita Crest HP-Eight -mikserin sisuksissa.

Juttunäytteet
Martin Berka
4/2002
 

Kitaristeja on yleisesti pidetty uutta teknologiaa karsastavina heppuina, jotka mieluiten kytkevät soittimensa yksinkertaisen pedaalin kautta suoraan vahvistimeen siinä missä tyypillinen kosketinvelho on jo vuosia sitten tottunut luovimaan esimerkiksi midin, lap topin ja lukuisten ohjelmoitavien aparaattien parissa.

Juttunäytteet
Pasi Pajanen
6/2003
 

Potkurimyssyt Ruotsista ilmestyivät maailmankartalle aikoinaan ReBirth RB-308-ohjelmallaan, joka nerokkaasti simuloi Rolandin TB303-bassosyntetisaattoria sekä TR808/909–rumpukoneita. Virtuaaliteknologian kehittyessä reaaliaikaisesti soitettavaksi ReBirth itse muuttui vintagesoftaksi. Potkuri ei ole pysähtynyt, vaan uudenlainen softatyöasema REASON osoitti uutta suuntaa muille ohjelmavalmistajille. Reason on nyt saavuttanut versionumeron 2.5.

 

Juttunäytteet
Kalle Keski-Orvola
5/2004
 

Liquid Channel on Focusriten uusi, konvoluutiolaskentaan pohjautuvaa mallinnusta käyttävä äänikanava. Laitteen kantavana ajatuksena on pakata yhteen kuoreen useita tunnettuja mikrofonietuasteita ja kompressoreita. Näin myös koti- ja projektistudiot voivat saada käyttöönsä laajemman soundivalikoiman kohtuuhintaan.

Juttunäytteet
Tommi Saarela
4/2004
 

Moni studionrakentaja tuskailee mitä tulisi ottaa huomioon, kun aletaan pykätä äänityspajaa johon on haavena virittää muodikas monikanavakuuntelu. Riffi kuunteli eksperttejä, joiden vinkit sijainnista, tilan mittasuhteista, äänieristyksestä ja kaiutinsijoittelusta kannattaa tallettaa vastaisen varalle vaikkei 5.1-taikasana olisikaan vielä esityslistalla. Rahanarvoisia pointteja voi soveltaa myös perinteiseen kaksikanavastudioon.