Suomentaja-kirjailija-säveltäjä-sanoittaja Mikko Koivusalon musikaalikäännökset ulottuvat lajin klassikoista Phil Collinsin säveltämään ”Tarzaniin”. Töistä tuoreimpia edustavat Turun ja Kotkan kaupunginteattereissa esitetty Stingin ”Viimeinen laiva”, Seinäjoella nähty ”Spamalot” ja Tampereen Teatterissa parhaillaan pyörivä ”Notre Damen kellonsoittaja”.
Teatteritöidensä tilkkeeksi Koivusalo on kääntänyt arvostetuimpien angloamerikkalaisten lauluntekijöiden tuotantoa ja koostanut laulujen ympärille juonnettuja teemailtoja. Bob Dylanista ja Paul Simonista on nyt edetty loogisesti Leonard Cohenin biisien pariin.
Kolme vuotta sitten menehtyneen Cohenin kappaleet ovat soineet kuudella vuosikymmenellä. Koivusalon uunituoreet suomennokset kanadalaisen lauluntekijän kappaleista esiteltiin ensi kertaa yleisölle Helsingissä lokakuussa.
Kirjailijana aloittanut Cohen ryhtyi laulaja-lauluntekijäksi 1960-luvun lopulla aikuisena miehenä, aikana jolloin rockmaailman käsky numero yksi kuului "älä luota kehenkään yli kolmekymppiseen”. Cohen ei antanut epäluulon nousta esteeksi tajutessaan, että runoilemalla voi tienata elantonsa ja jopa menestyä, kunhan kuorruttaa sanat sävelillä.
Laulajanurallaan Cohen saavutti suosiota erityisesti Euroopassa, Atlantin länsirannalla hänet taas tunnetaan paremmin tekijänä, jonka lauluja ovat levyttäneet – ja levyttävät edelleen – muut artistit.
Suomeksi Cohenia on käännetty vähän, ja esimerkiksi Hectorin sinänsä ansiokkaissa versioissa esiin pyrkii Cohenia itseään enemmän suomalaisartistin oma tyyli ja ääni. Suurinta osaa ”Cohen suomeksi” -lauluillan kappaleista ei ole tätä ennen lainkaan kuultu ensimmäisellä kotimaisella, ja niistäkin harvoista joita on, päästiin maistelemaan nyt alkuperäiselle nuottikuvalle ja ajatukselle uskollisia tulkintoja.
Koska Cohenin musiikki on ikään kuin oma genrensä, ja miehen tuotanto edustaa vaikeasti lokeroitavaa musiikinlajia, illan sapluunaan sopi hyvin myös normista poikkeava, bassoton kokoonpano.
Lavalla nähtiin Loota Percussionin ja muiden perkussioiden parissa Jussi Lampi sekä Telecasterilla, teräs- ja nailonkielisillä akustisilla sekä melkoisella pedaalikattauksella operoiva Juki Välipakka. Viulua ja teräskielistä akustista kokoonpanossa soittaa Maria Hänninen, ja pianon äärestä löytyy projektin isä Mikko Koivusalo, joka vastaa myös laulusovituksista.
Musiikillisesti illan ehkä kiinnostavinta antia tarjosivatkin soitannan päälle sommitellut polveilevat laulusovitukset, joissa esiintyjillä riitti muistettavaa: nopeita sisääntuloja ja poistumisia sekä lukemattomia erilaisia yhdistelmiä vuorottelevista liideistä kahden, kolmen ja kaikkien neljän laulajan köörisatsiin.
Cohenin mittavasta levytuotannosta käsittelyyn oli poimittu parikymmentä helmeä, kuten Hännisen mikitetyllä viulullaan värittämä ”Valssi” (Take This Waltz), Lammen tulkitsema vonkausbiisi ”Oon tuo mies” (I’m Your Man), hypnoottisen tarttuva ”Suzanne” ja raastavan harras, tuhannesti versioitu ”Halleluja” (Hallelujah). Viimeksi mainittuun Cohenin väitetään sepittäneen yli 80 säkeistöä, joista kuultiin kaikki julkisesti saatavilla olevat eli neljä levytysversioon päätynyttä ja kolme kansien välissä julkaistua.
Monia Cohenin kappaleita voi kutsua klassikoiksi, harvempia hiteiksi. Yksi, joka täyttänee vaivatta molemmat määreet oli konsertin loppuhuipennukseen sisällytetty kolmijakoisesti keinuva ”Erotaan ”(So Long, Marianne), jossa yhtyeen lauluvoima esiintyi taas kerran edukseen. Vahva laulupuoli kiinnittää samalla kuin itsestään kuulijan huomioon tärkeimpään, eli siihen mitä ja mistä lauletaan.
”Rakastajassa” (Lover Lover Lover) ja encorena kuullussa ”Rakkauden lopussa” (Dance Me to the End of Love) ja monissa muissakin illan kappaleissa oltiin niiden aiheiden äärellä, jotka ovat juutalaista Cohenia toistuvasti innoittaneet ja piinanneet: Raamattu, juutalaisuus, diaspora ja jopa holokausti.
Paikoin hyvin raskaiden – ja vähimmilläänkin painavien – tarinoiden vastavoimana ilta soljui biisistä toiseen rennon humoristiseen henkeen laadituin välispiikein, joiden avulla Coheninsa hieman pintapuolisemminkin tenttinyt katsoja sai juonesta päästä kiinni.
Lammen bassoääni sopii tummasta ja karheasta soundistaan tunnetuksi tulleen Cohenin tulkitsemiseen kuin nakutettu, ja yllättävän matalalle yltää Välipakkakin, minkä kitarariffeiltään ja -sooloiltaan ehtii. Maria Hänninen on olemukseltaan ja laulusoundiltaan kuin suomalainen ”janisjoplin” ja ”pattismith” yhdessä ja samassa paketissa. Koivusalo itse piti kokonaisuuden kasassa liidaten bändiään pianon takaa.
Bändin nimi ”Kauniit häviäjät” viittaa tietysti kirjaan, jonka Cohen julkaisi ennen musiikkiuransa urkenemista. Jo mainitun koristeellisen laulukudelman lisäksi illan toinen ilonaihe olikin esiintyjäjoukko sinänsä – tämänkaltaista kvartettia ei näet ole koskaan aiemmin nähty yhdessä lavalla.
Mutta nyt nähdään. Helsingissä voi käydä kuuntelemassa Cohenia suomeksi Erottajankadun Teatteri Avoimissa Ovissa 22. marraskuuta asti. Ja sen jälkeen toivottavasti Suomen muissakin kaupungeissa.
