Pitkään huipulla säilyvät artistit saattavat uransa aikana julkaista muutamia kymmeniä albumeja ja niillä useita satoja kappaleita. Heidän apujoukkoinaan toimivien studiomuusikoiden julkaisulistaukset ovat kuitenkin tyypillisesti monikymmenkertaisia, vaikkei nimeä aina levyn kanteen painetakaan.
Naapurimaassamme Ruotsissa yksi kysytty uurastaja on kitaristi Tommy Denander – useimmille meistä nimenä ja ulkonäöltäkin tuntematon, mutta pitkään ei tarvitse kuunnella ruotsalaista listapoppia radiosta ja jo siellä jossakin hän on mukana. Ruotsalaisten artistien lisäksi hänen krediittilistaansa kuuluu iso joukko kansainvälisiä huippunimiä.
– Olen tämän vuoden alussa äänittänyt 46 albumia, mies kertoo. Haastattelun hetkellä vuodesta ei ollut kulunut vielä ensimmäistä kolmannesta, joten pari kolme kiekkoa valmistuu kevyesti viikossa ja samanlainen tahti on ollut käynnissä jo vuosien ajan.
– Soittaminen alkoi 5–vuotiaana ja levytyssopimuksen sain, kun olin 14. Nyt olen 42, joten ammattiuraa on takana 28 vuotta ja kaikkiaan olen tehnyt melkein 2000 albumia ja 7000 sessiota. Mutta tämähän on parasta elämää: aamulla herään hymyillen ja menen illalla nukkumaan edelleen hymyillen ja vielä maksavat minulle siitä, mitä mieluiten teen.
Diskografiasi on niin pitkä, että olet tainnut likimain asustaa studiossa. – Rupesin keikkailemaan paikallisesti bändini kanssa 8–vuotiaana ja pitkälle teini–ikään asti esiinnyin 2–3 kertaa viikossa. Olen tehnyt varmaankin kolmisen tuhatta keikkaa ja valtavasti kiertueita. Se oli kivaa, mutta samaan aikaan tein sessioitakin ja pidin niistä vielä enemmän – keikoille mennessä on matkalla koko päivän, eikä ennalta tiedä keikkapaikan oloista – joten lopetin livenä esiintymiset pitkäksi aikaa vuonna ’93 ja keskityin studiotyöhön täysillä. Koska oli selvää, että tässä minulla on elämäntyöni, halusin jättää jälkeeni muutakin kuin käyntejä jossain lavoilla. Keikat unohtuvat hiljalleen, mutta levyt jäävät olemaan ikuisesti.
– Niinpä vuosina ’93–’09 tein ehkä vain viitisen keikkaa ja muutoin se aika oli studiossa asumista. Tavalliseen päivään kuului 3–4 sessiota ja kappaletta kohti kuluu tunti tai parikin, jos soitan kaikki kitarat ja soolot päälle.
Mikä on sinun vahvuutesi, jonka takia tuottajat kutsuvat sinut kerta kerran jälkeen levyille? – Loistavia soittajiahan on joka puolella. Mutta sessioihin vaaditaan aivan erityisiä ominaisuuksia – enemmän kuin moni luuleekaan. Jo studioon astuessa kaikki laitteet ja soittimet pitää olla täysin käyttövalmiina ja pyydetäänpä mitä tahansa soundia, se pitää löytää välittömästi. Lisäksi kappale pitää omaksua yhdellä tai kahdella kuuntelulla ja sen jälkeen toteuttaa ensimmäiseen ottoon juuri se, mikä kappaleeseen parhaiten sopii. Tähän pystyviä soittajia on vain vähän jo siitäkin syystä, että taidon hankkiminen kestää todella kauan ja sama korkea taso pitää säilyttää jatkuvasti.
– Olen levyttänyt paljon L.A.:n parhaissa studioissakin ja alan huiput Steve Lukather, Dean Parks, Michael Landau, Bruce Gaitsch ja Michael Thompson ovat kavereitani, joiden kanssa olemme monesti pohtineet, mitä kaikkea meiltä oikein vaaditaan tällä alalla. Sessiot ovat haaste, jossa yksinkertaisistakin asioista täytyy selvitä virheettömästi.
Sinun hommissasi tarvitaan varmaan paljon nuottien lukemista. – En lue nuotteja ollenkaan ja se on tarkoituksellista. Olin nuorena musiikkikoulussa ja opettaja huomasi, että soitan sointuja omalla tavallani. Hän kielsi minua tekemästä niin, mutta osoitin, että minun tapani kuulostaa ihan yhtä hyvältä. Tästä huomasin, että pystyn keksimään asiat muutenkin kuin seuraamalla kirjojen ja nuottien valmiita esimerkkejä ja silti elämään ja kokemaan musiikin toimivalla tavalla. Vuosien aikana on ollut ehkä kolme kertaa, jossa minulle on annettu lappu kappaleen soinnuista. Ja kerran säveltäjä oli kehittänyt sellaiset soinnutukset, ettei niitä hetkessä pystynyt kuulemaan, mutta nekin soitin halutulla tavalla. Muuten olen pärjännyt reagoimalla kuulemaani, mikä ehkä on eroni muihin kitaristeihin verrattuna.
Miehellä on ilmiselvästi koko joukko muusikon ammatille arvokkaita ominaisuuksia: hyvä sävelkorva, hyvä muisti ja käsityskyky kappaleen rakenteista, hän pystyy soinnuttamaan kappaleen kuullun perusteella ja lopuksi vielä soittamaan tallennuksen hermostumatta ja haparoimatta ja löytää rekisterinsä muiden soittimien joukossa. Mitäpä muuta voisi vaatia.
Hän piirtää sormellaan pöytään selitystä: – Tämä jana on kappale ja sen päälle tulee sovitut osuudet. Niiden väliin jää tyhjää tilaa ja minun tulee nähdä ideoita, jotka täyttävät nuo tilat. Monissa popkappaleissa on perussointujen lisäksi kitara tekemässä aivan simppeleitä kuvioita ja hyvä sessiosoittaja pystyy nopeasti kehittämään jotain kivaa niihin.
Oletko ollut mukana suomalaistenkin levytyksillä? – Jonkin verran. Tyttöystäväni veli tekee kaikki The Rasmuksen videot ja siten pääsin työskentelemään heidän kanssaan [DVD Live Letters]. 2004 olin mukana Suomen Euroviisukarsinnassa säveltämälläni kappaleella [Iina & Gary: You Don’t Need to Go]. Lisäksi olen levyttänyt suomalaisten kanssa Tukholman studioilla, kirjoittanut kappaleita heille ja jopa kiertänyt Suomessa, esim. 90–luvun alussa Dr. Albanin bändissä. Nykyäänhän Suomesta tulee paljon fantastisia rockbändejä, mikä on hieno juttu.
Paljon tai vähän kalustoa
Nyt nopeassa nousussa oleva kitaravalmistaja VGS on huomannut sinut ja olet suunnitellut heidän valikoimaansa kitaran.
– Ajatus on ollut mielessäni jo pitkään, mutta halusin sellaisen kitaran, jota voisin käyttää kaikissa tekemisissäni ja tässä se on. Koko nimeäni ei näy siinä, vaikka se nimikkomallini onkin. Sen tyyppi on TD–1 Radioactive – ja Radioactive on tietysti yksi vanhoista bändeistäni. Ei ole tärkeää, tunnistetaanko se minun kitaranani, mutta valmistajan kannalta tietysti toivon, että se menestyisi. Ehkä joku ihan perinteinen Les Paul– tai Telesoundi ei siitä irtoa, mutta kaikki muu kyllä. Valmistaja on jo kysynyt, olenko parin kuukauden käytön jälkeen löytänyt aihetta muutoksiin – en ole. Kitara on leppärunkoinen ja siinä on loimuvaahterakansi läpinäkyvällä mustalla värjättynä. Vaahterakaulassa on eebenpuinen otelauta ja 24 nauhaa sekä minikokoiset Schallerin M6–lukkovirittimet. Mikkeinä on kaksi Steve Lukatherin EMG:lle suunnittelemaa SLV–yksikelaista ja yksi EMG 85. Schallerilta on vielä lukittava Floyd Rose–vibratalla.
Studiomuusikon varustukseen kuuluu silti joukko muutakin tavaraa. – Minulla on kymmenkunta erilaista kitaraa mukana studiossa. Les Pauleilla on soittanut paljon, mutta niillä on taipumus mennä epävireeseen nopeasti. VGS rakensi minulle Les Paul–kopion nimeltä Eruption, joka on paras tietämäni tämän tyypin kitara ja pysyy vireessä. Telesoundia varten olen löytänyt itävaltalaisen valmistajan Electric Babes. Matalavireistä rocksoundia varten käytän PRS:n baritonia.
– Vahvistimena minulla on nykyisin melkein kaikkeen Labogan Mr. Hector, toisinaan Marshallin JMP–1, josta voi vetää suoraan mikseriin. Ja vielä vanha Fender ’65 Deluxea superpuhtaisiin soundeihin. Pedaalilaudassa on kolmisenkymmentä poljinta ja räkissä vielä efektejä lisää – niitä saatetaan usein tarvita. Nykyään työskentelen melkein aina omassa studiossani ja minulle lähetetään raitoja, joihin löydän hetkessä sopivat soundit.
Kotisivullasi on koko joukko näytteitä sooloistasi, joita olet levyille soittanut. Niissä tuntuu olevan melko amerikkalainen soundi. – Johtuu tietysti niistä bändeistä, joita olen vuosien varrella kuunnellut. Tyylini on sekoitus monelta suunnalta: Mark Knopflerista pidän paljon, samoin Larry Carltonista, Steve Lukatherista, Michael Landausta… Kaipa tuo sana amerikkalainen on kuvaava, jos joku luokittelu pitää saada.
Kokemuksen äänellä
Riffin lukijoiden joukossa on varmasti monia, joita kiinnostaisi päästä työskentelemään studiokitaristina. Millaisia neuvoja antaisit heille? – Tälle alalle ei kannata tulla puolivalmiina kokeilemaan tuuriaan, Denander suosittelee. – Jo nyt studioiden valittavissa on iso joukko ammattilaisia vuosien kokemuksella ja tuottajat tietenkin valitsevat mielellään sellaiset soittajat, joiden kanssa sessiot sujuvat nopeasti. Mitään pikatemppua hyväksi soittajaksi ei ole, vaan tarvitaan vuosien järjestelmällistä harjoittelua. Studioihin pääsemiseksi pitää lisäksi olla reilu ja mukava tyyppi, koska ääliöitä sinne ei haluta, vaikka kuinka hyvin soittaisivat.
– Voin vielä kertoa, miten itse aloitin: soittelin tuottajille ja kerroin itsestäni sekä näytin minusta kirjoitettuja lehtijuttuja. Tarjouduin tulemaan ilmaiseksi sessioon mukaan, eikä olisi pakko käyttää soittoani, jos siitä ei pidettäisi. Raha ei ollut päämäärä, vaan musiikki. Parin ilmaiseksi tehdyn vuoden jälkeen minua ruvettiin kutsumaan jo palkalliseen työhönkin ja minulla oli esitettävänä lista tekemistäni levyistä.
Entäpä jatkossa? – Edelleenkin suurin osa työajastani menee studiossa, mutta nyt olen vaihteeksi mukana keikkailevassa bändissä Dan Reedin kanssa. Vaihteeksi tuntuukin kivalta nähdä yleisöä. Olen jo vuosia tuottanut muita artisteja, mikä on kivaa, ja nytkin minulla on monta erityylistä ruotsalaista artistia tuotettavana. Tuottajana tykkään olla mukana koko prosessissa aina biisin kehittelystä alkaen, enkä halua tuottaa sellaisia kappaleita, joista en itse pidä. Siltikin haluan artistien kuulostavan itseltään parhaimmillaan, ei minun tuotannoltani.
Lue lisää: • Tommy Denander
• Tommy Denander MySpace
• VGS Guitars
• Electric Babes
• Laboga Amps
Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta
|