Helsingin Kaupunginteatterin suuren näyttämön musikaalisatsauksista usein käytetty luonnehdinta ”jättimusikaali” on tällä kertaa paikallaan – onhan odotetun ensi-illan nimihenkilö suolla yksikseen asusteleva jättiläinen, jota kaikki vihaavat tai pelkäävät.
Tai niin eristyksissä elävä Shrek ainakin itse kokee, että ”maailmalla on jotain” häntä vastaan – kunnes tulee temmatuksi seikkailuun puheripulia potevan Aasin kanssa, kohtaa kaikki klassiset satuhahmot Punahilkan sudesta Pinokkioon, päätyy pelastamaan Lohikäärmeen vartioiman torniin teljetyn prinsessan ja syöksee vallasta pienen kavalan diktaattorin.
Kaikenikäisiä puhuttelevasta anarkistisesta animaatiosta versioitu näyttämömusikaali on tuoreehko, maailmallakin alle kymmenvuotias, mutta se on ehditty kertaalleen nähdä kotimaisena kantaesityksenä Jyväskylässä Kari Arffmanin ohjaamana ja suomentamana. Arffman ehti ohjata ”Shrekin” myös Helsingin Kaupunginteatterin tilapäiselle päänäyttämölle Linnanmäen Peacockiin, ennen kuin astuu Asko Sarkolan johtajansaappaisiin ensi vuodenvaihteessa.
Näyttämösovitus noudattelee elokuvista tuttua puoliräävitöntä linjaa, jonka heitoista kopin saadakseen katsojan on syytä tuntea populaarikulttuuria ja ajan ilmiöitä jonkin verran. Kaupunginteatteriin tekstiä on päivitetty tuoreilla puheenaiheilla Pokémon Go -mobiilipelistä alkaen.
Hauska ja kevyt ”Shrek” tarjoaa koskettavampaakin pintaa esimerkiksi nimihenkilön kasvutarinassa, kun ruma jätti alkaa oppia hyväksymään oman erilaisuutensa. Ja kun piereskelyn tapaisesta prinsessoille sopimattomasta revittelystä ilonaihetta löytävä Fionakin osoittautuu varsin rouheaksi mimmiksi, löytävät eripariset puoliskot toisensa – ja paljastuvat lopulta enemmän toistensa kaltaisiksi kuin ikinä uskoivatkaan!
Tiukan esitystahdin vuoksi Kaupunginteatterin ”Shrekin” päärooleissa on kaksoismiehitys, joista ensi-illan hoitivat kotiin huippuluokan tulkinnalla ja tekniikalla Petrus Kähkönen (Shrek), Anna-Maija Tuokko (Fiona) ja Antti Timonen (Farquaad). Päähahmojen joukkoon kuuluu viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Matti Leinon tulkitsema Aasi, joka heittäytymisellään pitää huolen siitä, että hauskaa riittää. Kaiken aikaa iholle tunkeva mutta asenteeltaan vilpitön Aasi on rasittavuudessaan rakastettava, minkä Shrek itsekin lopulta myöntää.
Taaskaan ei voi olla hehkuttamatta pääroolien selustaa varmistavaa lähes 30-henkistä ”kuoroa”, jonka joukossa nähdään ja kuullaan monia aiempien ja tulevien suurmusikaalien päätähtiä. Siinä se Kaupunginteatterin laadun salaisuus piileekin: kaikkien esiintyjien halussa ja kyvyssä painaa täysillä menemään.
Samoin Risto Kupiaisen johtamassa orkesterissa soittavat maan pätevimmät sessiomuusikot, joiden muheva soundi asettuu jämäkästi yhdellä jalalla soulin tietämille toisen tallatessa popin ja tunnekylläisten balladien välistä maastoa. Kaikki soitanta on tällä kertaa elävästi hengittävää liveä, kovalevyraitoja ei käytetä eikä juuri klikkiäkään.
Jo esityksen alkupuolella koetaan yksi illan hienoimpia hetkiä, kun kolme eri-ikäistä torniin teljettyä Fionaa äityvät haikailemaan pelastavaa prinssiä, jota ei vain tahdo kuulua. Jälkipuoliskolla taas gospelin henkeen rullaava ”Lippu Friikkimaan” kiteyttää jotain musikaalin ydinviestistä koko ensemblen voimin.
”Shrekin” bändin soinnissa on ytyä, ja laulu erottuu ja paikallistuu selkeästi, kiitos Kirsi Peterin ja Jori Tossavaisen miksauksen. Peacock on varsin haasteellinen paitsi akustisesti myös fyysisen lavastuksen kannalta, mikä nostaa valot aineettomana lavastuselementtinä tärkeään rooliin. Katsomokin saa kylpeä hetkittäin valosuunnittelija William Ilesin vihreässä väripesussa.
Shrek-musikaalia esitetään tiukassa putkessa viiden–kuuden näytännön viikkotahtia joulukuun puoliväliin saakka.
Ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterin Peacock-näyttämöllä 25.8.2016.
