Nayteikkuna

UIT kirmaa ”Soitellen soteen!”

Uuden Iloisen Teatterin tämänvuotinen revyy, Soitellen soteen!, räväyttää nimensä mukaisesti eteemme lyhyen aikavälin ennusteen sote-uudistuksen seurauksista kaikessa surkuhupaisuudessaan: potilas päätyy tekemään umpisuolenleikkauksensa itsepalveluna Skype-konsultin avustuksella, ja Pisa-tuloksillaan retostellut koululaitos ajautuu karmivan hauskaan alennustilaan, jossa tablettiensa näyttöjä hipelöivät oppilaat sen koommin kuin opettajatkaan eivät tiedä enää mistään mitään.

Sote-uudistusta enemmän naurun aiheeksi nouseekin juuri some.  Soitellen soteen! marssittaa esiin esimerkiksi sosiaalisen median riippuvuudellaan kehuskelevan, täysin kuvitteellisen ministerihahmon, joka voisi ”viettää vaikka koko päivän twiittaillen, ellei joutuisi käyttämään vähän aikaa myös urheiluun.”

UIT:n tarkassa havainnossa katajainen kansamme hävisi jonnekin netin syövereihin leikkimään sosiaalisuutta, ja kadotti samalla rippeetkin kyvystään olla läsnä, kohdata kanssaihmiset – tässä ja nyt.
Hersyvin aihepiiristä herutettu sketsi kuljettaa katsojan 1900-luvun taitteeseen, jossa aikakauden merkkihenkilöt Eino Leinosta Ferdinand von Wrightiin ja Aleksis Kivestä Mannerheimiin viestittelevät toisilleen sadan vuoden takaisin välinein mutta nykyisen netti-inttämisen normistolla. Oivaltavan tikahduttavaa!

Konkareita ja tulokkaita

Tuttuina UIT-kasvoina lavalla hauskuttavat Sari Siikander ja Jussi Lampi, ja samaan komedian konkarikaartiin lukeutuu myös kauden kiinnitys Riitta Havukainen, vaikka ei olekaan vakiovieras juuri UIT:n lavalla.
Komeasti konkarien rinnalle kirivä näyttelijäsuvun nuori vesa Paavo Kinnunen tyypittelee hahmoissaan välillä kuin jostain 1970-luvun tv-sketsistä karannut isänsä, Heikki Kinnunen.

Uusina UIT-kasvoina nähdään myös kaksi huikeaa laulajalahjakkuutta, musikaalilavoilla lumonnut Anna Victoria Eriksson sekä UMK-mittelöistä tunnettu Mikael Saari, jolta voimaballadit lähtevät persoonallisen särmikkäästi.

Komean show-kokonaisuuden näkymisestä ja kuulumisesta Peacockin suuren salin takariville asti huolehtivat UIT:n revyiden valoista ja äänestä jo toistakymmentä vuotta vastanneet mestarit Pekka Hänninen ja Sakke Kiiski, joiden osaavissa käsissä myös Soitellen soteen! saa nautittavan visuaalisen ja auditiivisen ulottuvuuden.

Naurattavaa meininkiä

UIT:n perinteisiin kuuluu koulia esiintyjäjoukon jatkeeksi ajankohtainen julkisuuden henkilö, joka on kerännyt kannuksensa muilla elämänalueilla. Tämänvuotinen julkkisvahvistus Kiira Korpi täydentää esityksen tanssiryhmää ja pääsee esittämään jopa luistelusoolon, tosin rullaluistimilla.

UIT:n uutuudessa Kiira Korpi kieppuu rullaluistimilla ja Mikael Saari laulaa särmikkäästi.

Tanssiryhmän primadonnana kieppuu keijukaismainen Minttu Sinkkonen, ja voimistelumatoillakin menestynyt Antton Laine on tanssimisen ohessa ehtinyt laatia naisvoimisteluhenkisen koreografian Jean S. -orkesterille, joka esittää jumppansa miehisenä lököverkkariversiona, mutta silkkinauhoineen kaikkineen.

Muuten Timo Kärkkäisen johtama Jean S. pysyttelee enimmäkseen orkesterilauteilla, josta tuuttaa taidolla ilmoille mehukkaita sovituksiaan tusinan miehen voimalla.
Illan musiikkiesityksistä ehkä hienoin ja vaativin – myös katsojalle – on J. S. Bachin barokkisen kimurantti Es-duuri fuuga paljaana neliäänisenä laulusovituksena.
Yksi hyvän estradiviihteen tunnusmerkeistä onkin, että tekemisen pitää näyttää helpolta ja kevyeltä. Sen kriteerin UIT on aina täyttänyt ja täyttää Reija Wäreen ohjauksessa vuosi vuodelta yhä paremmin – mutta ketunhäntä kainalossa!

Soitellen soteen! jatkaa Peacockissa kesäkuun puoliväliin, minkä jälkeen UIT:n reservit jalkautuvat eri puolille suvi-Suomea. UIT:n tuottamaa laulunsekaista hupailua on luvassa kesä-heinäkuussa sekä Äänekoskella (Aikamoisia akanketaleita) että Lappeenrannassa (Melkoisia muskettisotureita).

UIT:n Soitellen soteen! -revyy Linnanmäen Peacock-teatterissa 28.5.

Lisätiedot: UIT

05.06.2016
|
Teksti: Tommi Saarela | Kuva: Mirkku Merimaa
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy