Genrestä riippuen pikkukoppainen akustinen kitara antaa kokonaisuuteen pikanttia lisäsävyä vanhahtavine sointeineen, ellei sitten ole jopa välttämättömyys uskottavan ilmaisun keinona.
Laitetestit
Laulava trubaduuri tai katusoittaja, vaalien ääniharava tai yksinäinen protestoija – äänensä saa kuuluville, kun on kätevä ja riittävän ponnekas vahvistinsysteemi.
Pientä on vain fyysinen koko.
Ääni – se kyllä täyttää isommankin tuvan.
Kotimainen Valco ei ujostele, vaan kertoo ryhtyneensä valmistamaan vasta-melukuulokkeita, kun muut eivät tee tarpeeksi hyviä. Erinomainen lähtökohta.
Hughes & Kettner esitteli sarjan täysin analogisia 25-wattisia transistorinuppeja. Testasimme kolmesta uutuuslaitteesta kaksi.
Vastamelukuulokkeita sopii suositella muusikoille ja muille reissutyöläisille jo pelkästään niiden rentouttavan vaikutuksen vuoksi: kun ajoneuvon ääni ja ympäröivä häly torpataan, hengitys tasaantuu ja sopivaa ajankulua voi kuunnella kohtuullisella volyymillä.
Toisinaan ensivaikutelma on oikea, pitävä ja kaikin puolin lopullisesti pätevä. Paketistaan esiin nostettaessa HDI luo kuvan jämerästä ammattityökalusta ja juuri sellainen se onkin.
Onko peukaloplektra kapine, joka vain haittaa soittoa ja kaupan päälle vielä tukahduttaa sormesta verenkierron? Vai sittenkin mahdollisuus, joka voi avata kitaristille uusia ovia, eikä hevilläkään putoa kesken soiton. Ja pätevätkö samat asiat sormiplektrojen kanssa?
Iridium-pedaali mallintaa vahvistimia ja kaiutinkaappeja, ja se on lähtökohtaisesti ajateltu liitettäväksi suoraan mikseriin tai interfaceen linjasoittoa varten. Valmistaja ei kainostele kehuessaan mallinnosten realistista tuntumaa. Kävi ilmi, ettei ole oikein syytäkään.
Pandemia siirsi musiikkitunnit luokista nettiin ja verkkokokouksiin tarkoiteut ohjelmistot valjastettiin pika pikaa tähänkin tarkoitukseen. Sopivilla lisävarusteilla ne saattavat palvella vieläkin paremmin.
Käytetään USB:llä äänikorttiominaisuuksia hyödyntäen tai perinteiseen tapaan XLR-kytkennällä.
Pieneksi on mennyt: mallintava multiefekti sähkökitaralle vastaa mitoiltaan nykypäivän tyypillistä puhelinta ja mahtuu taskuun helposti. Kevytkin se on, painoa vain noin 150 grammaa. Silti sen ohjelmallinen sisältö on huomattava osuus multipedaali Boss GT-1:n antimista.
Pikkupojuna pimputtelin musiikkiliikkeessä silloista uuden uutukaista Yamahan sähkö-pianoa ja muistelen sen tuntuneen tukevalta kuin tankki. No, yhtä vankalta vaikuttaa valmistajan nykyinen huippupiano.
Niin se vain on, että digitaalinen langaton pyyhkii pöytää analogisysteemeillä: audiolaatu on parempi ja toiminta häiriöttömämpää. Kanaviakin saa samanaikaisesti käyttöön enemmän.
Fender Acoustasonic Stratocasterin resepti on sama kuin sarjan aloittaneessa, sointimallinnuksia hyödyntävässä Acoustasonic Telecaster -kitarassa (Riffi 5/2019). Soittimesta pitäisi siis löytyä sekä akustinen että sähkökitara ja lisäksi niiden yhdistelmä.
Luna on Mac-tietokoneille ja Apollo-sarjan äänikorteille varta vasten koodattu ohjelma, jossa perinteisen studion moniraituri ja sen rinnalla rullaava midisekvensseri sekä mikseri ulkolaitakalustoineen on niputettu yhdeksi ja käytännöllisesti hallittavaksi kokonaisuudeksi. Samalla ohjelmiston ja raudan raja häivytetään hämmästyttävän tehokkaasti.
Marshall 1974X, lempinimeltään pikkuinen Bluesbraker, oli alunperin tuotannossa vain kaksi vuotta, 1966-68. Sittemmin tämä 18-wattinen täysputkikombo on monen muun pätevän aikalaisensa tavoin noussut maailmalla halutuksi keräilykohteeksi ja omatoimirakentelijoiden suosimaksi malliksi. Ei siis ihme, että retro-aallon yhä kuohuessa myös Marshallilla päätettiin ottaa vahvistin uudelleen ohjelmistoon.
Aktiivikaiutin taustamusiikkisoittimella ja kahdella langattomalla sopii messuosaston tai toritapahtuman PA:ksi.
Mallisarjansa toistaiseksi kookkain kaiutin vaatii ympärilleen jo reilusti tilaa ja allensa tukevat telineet.
Nyt puhutaan studio-monitoreista, ei läppärin viereen pöydälle parkkeerattavista pikkupöniköistä.
Kitaran tai basson kytkeminen suoraan äänityslaitteistoon on tuiki tavallista, mutta usein tämän itsessään kätevän metodin varjopuolena soittotuntuma meltoontuu ja soundikin nahistuu. Ratkaiseeko IK Multimedian impedanssisäätö pulmat?
Sivutus
- Ensimmäinen sivu
- Edellinen sivu
- …
- 4
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- …
- Seuraava sivu
- Viimeinen sivu