Perheen pienimmäinen sai kunnian tulla edustamaan mallisarjaa koesoitossa ja komeastihan tuo toimensa hoiti. Asiallinen peruskonstruktio, runsas varustelu ja jämäkkä sointipuoli riittävät näissä kehissä pitkälle.
Ajankohtaista / laitetestit
…sitähän amerikkalainen Ludwig rumpuvalmistajana on, jos kuka. Neusonic puolestaan on Ludwigin kädenojennus keikkailevalle rumpalille, joka on haaveillut ”Made in USA” -klassikkosetistä, mutta ei halua maksaa maltaita sellaisen saadakseen.
Tyly ja äänekäs ovat kaksi kuvaavaa sanaa, jos pitää lyhyesti kertoa millainen vahvistin MT15 oikein on. Kolmanneksi voi todeta, että samalla se on erittäin moni-ilmeinen, sillä puhtaan ja särökanavan yhdessä kattama soundiavaruus on todella laaja.
Vuodesta 1947 soittimia valmistaneen Tokain päivitetty näkemys 50- ja 60-lukujen jäljitellyimmästä kitaramallista tarjoaa kiinnostavia ominaisuuksia houkuttelevaan hintaan, mutta vieläkö maailmassa riittää tilausta uudelle Stratocasterille?
Sveitsiläisen Paisteen klassinen Formula 602 -symbaalisarja on palannut tuotantoon. Jälleen-näkeminen on yhtä kotoisan lämmin kuin kuusikymmenluvulla maailmanmaineeseen nousseen peltimalliston soundikin.
Valmistajan mukaan SE846-korvakuulokkeet vaimentavat ulkoista melua 37 desibelin verran ja Suomessa malli on hyväksytty Muusikkojen liiton sairauskassan korvausten piiriin kuuluvaksi kuulosuojaimeksi, jolloin hankintakustannuksistakin voi saada kompensaatiota. Samalla kyseessä on Shuren SE-sarjan kallein ja audiolaadultaan parhaaksi mainostettu nappimalli. Mielenkiintoista.
Itselliselle äänentoistopaketille löytyy monenmoista tilausta, etenkin jos se on helposti liikuteltava, akkukäyttöinen ja toiminnoiltaan riittävän monipuolinen. Niinkuin B•Hype M.
Kokopuinen pikkukitaran koppa ja huippuluokan mikrofonisysteemi. Siinä Matonin perusspeksi tunnetun kitarasankarin nimikkomallille minikoossa.
Sanken CSS-50 -stereomikrofoni on varsinaisesti suunniteltu filmi- ja TV-tuotanojen kenttä-äänityksiin, mutta on sille kyllä käyttöä studiossa tai konserttisalissakin.
Nyt ei oteta digiloikkaa, vaan asetellaan koko paino vakaasti perinteisen analogitekniikan varaan.
PreSonus on DAW-markkinoilla verraten uusi tulokas. Etumatkaa kurottavaksi on paljon, mutta hyvällä sykkeellä on painettu, urheilujournalismin termein asiaa kuvaillakseni.
Gibson on aikaisemmin käyttänyt Studio-mallinimeä sähkökitaroissa, joissa on kevennetty joitakin ominaisuuksia varsinaiseen Standard-mallistoon verrattuna. Nyt julkistettiin sitten joukko akustisia kitaroita, joiden erona perinteiseen valmistukseen on mahongin vaihtuminen rungossa ympäristöä ja hintaa säästävämpään pähkinäpuuhun.
Perinteikkään ranskalaisvalmistajan viime vuonna julkaisemassa Shape-sarjassa on neljä koko-äänialueen aktiivikaiutinta ammattilaisen monitorointitarpeisiin.
Zildjian on julkaissut hienostuneen symbaalimalliston rumpaleille, jotka haluavat herrasmiehinä ottaa huomioon yleisön ja soittajatoverien korvat
– periaatteella ”vähemmän melua, enemmän sävyjä”.
Nyt on äänittäjälle tarjolla kahdeksan eri suuntakuviota ja jos ei itse tohdi päättää, niin voi painaa arvontanappia. Ihan totta!
Hughes & Kettner vie useamman vuoden kehitystyön päätökseen julkaisemalla vahvistimen, jonka sisällä sykkivän transistori-sydämen lupaillaan jäljittelevän uskottavasti putkisoundeja aina 60-luvulta nykypäivään saakka. Kuulostaako liian hyvältä ollakseen totta? Otetaanpa selvää.
Ei kenttätallennin vaan SD-kortille tallentava digitaalinen moniraituri.
Kosketinkioskin näppärä pikkumikseri palvelee myös tietokoneen USB-väylään liitettävänä kaksikanavaisena audio/midi-sovittimena.
USB-väylään liitettävä Fox sopii laulunikkarin soivan luonnoslehtiön pariksi kuin nakutettu, ja yhtä kotonaan se on vaikkapa podcasterin pikkustudiossa.
Oli kyse sitten treeneistä, keikasta tai kotistudiossa puuhailusta, Taurus StompHead tarjoaa eväitä joka suuntaan. Lisäksi sen sujauttaa tuosta vaan selkäreppuun. Syytä tehdä tuttavuutta.
Sivut
- « ensimmäinen
- ‹ edellinen
- …
- 5
- 6
- 7
- 8
- 9
- 10
- 11
- 12
- 13
- …
- seuraava ›
- viimeinen »