Nayteikkuna

Tapaus Jarmo Julkunen – kitarasta mandoliiniin ja mandoliinista ukuleleen

Tarinaa siitä, kuinka yhteen tyyliin kyllästyminen voi olla välttämätön välivaihe muusikon uudistumiselle ja miten uupumaton kiinnostus kielisoittimiin sekä oikealla hetkellä kohdalle sattuneet hyvät opettajat voivat saada ihmeitä aikaan. 

 

– Ei mulla mitään haaveita musiikin suhteen ole koskaan ollut. Opiskeluaikoina ajattelin joskus, että se olishan se hienoo, jos pystyis elättään ittensä musiikin avulla. 

Suomen tunnetuimmalla ukuleletaiteilijalla Jarmo Julkusella tuntuu energiaa riittävän ehtymättömästi. Esiintymisiä on kalenterissa jatkuvana nauhana ja ukulelen ohella työllistymistä edesauttavat mm. kitara, vihuela, renessanssikitara, arkkiluuttu, barokkikitara, banjo ja mandoliini. 

Myös ukuleleopetustehtäviä riittää oman Helsinki Ukulele Studion lisäksi eri puolilla Suomea Lapland Ukulele Festivalin ja Hangon Casinon välillä, ja koko ajan enemmän myös ulkomailla. Seuraavaksi Jarmo suuntaa esiintymis- ja opetusreissuille Japaniin, Kiinaan ja Havaijille.

Kotimaassa esiintymiset ja workshopit hoituvat usein samalla käynnillä. Päivällä harjoitellaan workshopissa ukulelen näppäilyä ja strummailua, ja juuri opetellut asiat viedään samantien myös muiden kuultavaksi. Jarmo saattaa itse olla illalla paikallisen orkesterin solistina tai hänellä on oma soolokonsertti, mutta käytössä on myös mielenkiintoinen uusi konsepti: päivällä ensi kertaa ukulelea soittaneet oppilaat esiintyvät illalla muutamalla juuri oppimallaan soinnulla jo osana ammattiorkesteria, ujoimmat joskus vaikka yleisön joukossa istuen.

Jarmo Julkusen oma taival kohti nykyistä vaiherikasta free lance -elämää alkoi suotuisissa olosuhteissa. Opiskeluajanjaksoa voitaisiin käyttää esimerkkinä aikansa toimivasta suomalaisesta musiikkikasvatussysteemistä. Alakouluikäinen Jarmo sattui nimittäin varttumaan Itä-Helsingissä, missä monet kaverit harrastivat jääkiekon lisäksi musiikkia, ja osa heistä näkyvästi Géza Szilvayn johtamissa Viuluviikareissa. Jarmo kokeili myös kiekkoilua, mutta se jäi nopeasti musiikkiopistomenojen alle.

Kun Viuluviikarien drafting-vaihe lähestyi, hän oli jo valinnut soittimekseen klassisen kitaran. Jarmo jopa soitti suositun tv-sarjan toisella tuotantokaudella sooloesityksenä Heitor Villa Lobosin kitarasävellyksen tulevien kapelli- ja konserttimestareiden ihailevien katseiden ympäröimänä.

Vaikka aivan 70-luvun lopulla elettiin kevyen musiikin puolella suurten kitarasankareiden aikaa, Jarmo ei tarttunut soittimeen esikuviin samaistumalla, vaan silkasta kiinnostuksesta kitaraan instrumenttina, erilaisia ääniä tuottavana soittokoneena, jota pystyi säätämään omien tarpeiden mukaisesti.

Uteliaisuutta herättivät hänessä kaikki muutkin kielisoittimet ja etenkin kitaran erikokoiset sukulaiset ukulelea myöten. 

 

 

Sama uteliaisuus jatkuu yhä, ja sen ansiosta 45-vuotiaan Jarmo Julkusen jättämiä jälkiä löytyy nyt poikkeuksellisen laajalta alueelta kotimaan eri musiikkigenreissä. Vaikka Jarmo ei ole missään vaiheessa ole ollut erityisen aktiivinen median suuntaan tai soittanut kaupallisesti menestyneiden yhtyeiden jäsenenä, töitä on riittänyt. Hänelle on tarjoutunut solisti- ja avustustehtäviä useissa maineikkaissa kotimaisissa kokoonpanoissa UMOa, Avanti!a ja useita sinfoniaorkestereita myöten. Viime vuosina töitä on ollut runsaasti myös ulkomailla – ja yleensä rajoja rikkovissa projekteissa. Heinäkuussa 2017 hän oli Lontoon sinfoniaorkesterin kamarimusiikkisarjan solistina, kun Englannissa kantaesitettiin säveltäjä Veli Kujalan teos Vertex sähköukulelelle ja jousikvartetille. Instrumenttina oli soitinrakentaja Juha Lottosen ja muotoilija Eero Aarnion yhteistyönä syntyneen Copacabana-kitaran valkoinen lankku-ukuleleversio.

 

Kielisoitin kiehtoo

Nuoren viuluviikarikitaristin matka jatkui yläasteikäisenä koulun ohessa Sibelius-akatemian nuoriso-osastolle ja vuodesta 1989 alkaen kouluopetuksesta vastasi Sibelius-lukio. Siellä uusien soittokavereiden kautta kitaran kevyemmiksi koetut tyylitkin tulivat klassisen kitaransoiton rinnalle.

– Sibelius-lukio oli siihen aikaan mielenkiintoinen paikka, sillä siellä oli valtavasti kaikkea soittajaporukkaa. Eniten tietysti rockpuolen tyyppejä, mikä loi sitten myöhemmin hauskan verkoston elämässä. Sitä kautta innostuin aika paljon myös brasilialaisesta ja jazzmusasta. Soitin itse asiassa lukioiässä melkein pääosin jazzkitaraa. Yksityistunteja antanut Jarno Kukkonen oli opettajistani tuolloin erittäin merkittävässä roolissa. 

Klassiset kitaraopinnot olivat samaan aikaan hyvissä käsissä alan konkareiden Jukka Savijoen ja Seppo Siiralan ohjauksessa. Vanhaa musiikkia ja luutun ja muiden vanhojen kielisoittimien soittoa Jarmo Julkunen on akatemian lisäksi myöhemmin opiskellut mm. Hollannissa. Omat soolokonsertit alkoivat tulla tavaksi jo opiskeluvaiheessa. 

– Mua viehätti siis siihen aikaankin ukulelet, mandoliinit ja banjot, etenkin niiden erilaiset sävyt, eli tein pieniä konsertteja, joissa koetin soittaa kaikenlaisia kitaroita. Siitä alkoi pikku hiljaa kehkeytyä sellainen tyyli, että aloin muokkaamaan erityyppisiä soittimia itselleni sopiviksi. Aloin käyttää samantyyppisiä kieliä, säätää kielten keskinäiset etäisyydet ja korkeudet mahdollisen samanlaisiksi, että oli aina helppo siirtyä soittimesta toiseen. Peukaloplektraa käytän nykyään soittimesta huolimatta silloin kun siitä on apua, jopa toisinaan ukulelea soittaessani.

 

 

– Soitan ukulelea paljon luuttumaisella peukalo-etusormivuorottelulla ja samaa tekniikkaa voin toki soveltaa kaikkiin kielisoittimiin.

Kun seuraa Jarmo Julkusen esityksiä ja tallenteita tänä päivänä, kaikkein omaleimaisinta niissä on erilaisten näppäilytekniikoiden ennakkoluuloton yhdistely. Esim. viisikielisen banjon näppäily ei kuulosta bluegrassilta, vaan siinä on aistittavissa luutunsoittajan sormityön herkkyyttä – silloinkin kun peukalon päässä  keikkuu muovinen plektra.

 

Ukulelen viritys on läheistä sukua luutuille ja renessanssi-kitaralle, mikä taas on auttanut soveltamaan akatemian ja ulkomailla käytyjen kurssien oppeja suoraan uusiin ukulelesovituksiin. Myös klassisen kitaran puolelta tutut sormijuoksutukset istuvat tarvittaessa ukulelesävelmiin hienosti.

– Yksi mihin olen usein päätynyt ja mikä johtuu soittimien vaihtumisesta jopa saman keikan aikana, on sellainen yleispätevä tukiasento, jossa nojaan oikean käden pikkurillillä tai jopa nimettömälläkin kevyesti soittimen kanteen. Sitä voisi varmaan kutsua vaikka koordinaatiotueksi. 

Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää. Kerran Jarmolta on vanhan musiikin esityksen jälkeen kysytty hänen käyttämästään erikoisesta peukalo-keskisormi-nimetön-näppäilytekniikasta.

Syy erikoiseen soittotapaan ei löytynytkään vanhan musiikin perinteestä, vaan Jarmo oli säästellyt etusormeaan työn alla olleen vaativan kitarakonserton vuoksi. 

 

Mandoliini soi näppäiltynäkin

Hyvänä käyntikorttina Julkusen soittotyyleistä ja muuntautumiskyvyistä toimii Emilia Lajusen ja Hannu Riskun kanssa v. 2011 triona julkaistu kansanmusiikkityylinen albumi Kiikka-Iisakki. Siinä Jarmon periodisoittimet täydentävät hienosti viulun ja lyömäsoittimien äänimaailmaa ja hän saa Ilkka Virran rakentaman viisikielisen banjonkin kuulostamaan kotimaiselta etnosoittimelta. 

”Kullilaasen falssissa” viulun alla soi koristeellinen kirkas näppäilykuvio, joka kuulostaa ensin pieneltä metallikieliseltä luutulta, mutta paljastuu vähitellen mandoliiniksi, jota Jarmo soittaa peukaloplektralla ja sormin. Modernia, mutta samalla perinteistä, sillä mandoliinihan on samaa sukuhaaraa kuin luuttu. (Mandora = luuttu, mandorino = pieni luuttu jne.)

Vuonna 2018 Jarmo oli mukana toisessa mielenkiintoisessa etnoprojektissa, kun kansanmusiikkiosastolla tohtorintutkintoaan valmistellut jouhikonsoittaja Ilkka Heinonen pyysi Jarmoa mukaan toiseen jatkotutkintokonserttiinsa. Jarmo soitti renessanssikitaraa ja bassoluuttua soolojouhikon taustalla olleessa continuo-ryhmässä. Heinonen näytti, kuinka viola da gamban ja renessanssin variointikäytännöt voidaan yhdistää karjalaisen jouhikkomusiikin muuntelutapoihin.

– Se mikä siitä on päällimmäisenä jäänyt mieleen on että häh!? – voiko jouhikolla soittaa noin? Kun sieltä lähtee kaikki renessanssiajan ricercaret käyntiin. Toisaalta, suomalaisen kansanmusiikin scene on niin kovalaatuista nykyään, että siltä suunnalta voi odottaa ihan mitä vaan.

Kaikesta vakavalla mielellä suoritetusta opiskelusta ja taustatyöstä huolimatta monet Jarmon kielisoittimista koetaan edelleen myös ’hauskoiksi instrumenteiksi’. Vitsikkäiden vempaimien monipuolinen hallinta vei hänet mukaan myös lastenmusiikkiin ja sisälle teatteripiireihin. Siitä matka johti luontevasti kohti säveltäjä Jarmo Julkusen esiinmarssia aivan vuosituhannen vaihtuessa. Lastenkulttuurin parista myös aikuisten teatteriksi kasvaneessa Musiikkiteatteri Kapsäkissä Jarmo oli mukana 13 vuoden ajan.

– Aikuisiällä tosiaan innostuin myös säveltämisestä ja olin työllistetty teatterisäveltäjänä aika monta vuotta. Tein musikaaleja, mm. Helsingin Juhlaviikoille Viivi ja Wagner -kärsämys-operetin 2006 ja Helsingin kaupunginteatterille ’Raimo Reiska Raksa’ -musiikkinäytelmän 2008.

 

”Ukulele ottaa tilaa”

– Ukulele on siitä hieno soitin, että siinä ei tarvitse noudattaa mitään sääntöjä. Sitä soittaessa ei tarvitse pelätä musiikkipoliisia, koska musiikkipoliisit ovat sen jo aikoja sitten hylänneet.

 

 

Jarmo Julkunen soitti satunnaisesti ukulelea jo 90-luvulla eri yhtyeissä, mutta syvällinen perehtyminen soittimeen tapahtui vasta kymmenisen vuotta sitten. Sen jälkeen puuhaa ukulelen parissa on riittänyt, vaikka osa kollegoista on ihmetellyt , kuinka ”niin hyvä muusikko omistautuu lelusoittimen opiskeluun”. 

– 2009 tuli sellainen vaihe, että sen aikainen puolisoni odotti kaksosia ja oli pakko vähän putsata kalenteria ja vähentää friikkuhommia, jotta voin olla paikalla kun tarvitaan. Olin sopivasti myös jonkinlaisessa käymisvaiheessa muiden soittimieni kanssa, joten käytin kesällä Ypäjällä pihakeinussa odotteluajan siihen, että tutustuin ukuleleen oikein perin pohjin. 

Lähestymistavat uuden opiskelun äärellä vaihtelevat usein soittajan luonteen mukaisesti. Siinä tilanteessa, jossa joku toinen olisi saattanut rohmuta työpöydälleen kaikki paikallisen kirjaston ukuleleaiheiset opukset ja äänitteet ja ahmia tietoa niistä, Jarmo Julkunen ei hankkinut ainuttakaan CD-levyä, nuottivihkoa eikä oppikirjaa.

– Ainoa oppikirja, mikä tulee mieleen, mitä olen yleensäkään käyttänyt, on Mick Goodrickin Advancing guitarist, josta on ollut paljon iloa muidenkin soittimien kuin kitaran kohdalla. 

Ukuleleen tutustuessani minä lähinnä testailin kaikkia periodisoittimilla oppimiani asioita ja kuuntelin mikä kuulostaisi kivalta. Minulla oli ollut joitakin vuosia aiemmin oikein hyväkin ukulele, mutta se varastettiin venereissun aikana auton avoimeksi jääneestä ikkunasta. Oppimisprosessi jäi sen takia muutaman vuoden tauolle. Ypäjällä käytin sitten Juha Lottosen tekemää erinomaista Laulu-ukulelea, jolla tein kesän mittaan muutamia pihakeinuvideoita YouTubeen. Ei mennyt kauaakaan, kun ihmiset tulivat kitarakonserttieni yhteydessä kysymään, että enkö meinaa ollenkaan soittaa sitä ukulelea ja sehän tietysti vaan rohkaisi jatkamaan.

 

”Virkamies Julkunen”

Vuosina 2012–2015 Jarmo Julkunen toimi Taiteen edistämiskeskuksen säveltaiteen läänintaiteilijana Hämeenlinnassa. Valintaan vaikuttanut soitin oli kitara, mutta läänintaiteilijan toimenkuvaa muutettiin juuri tuolloin virastouudistuksen yhteydessä konserttiesiintyjästä muiden taiteilijoiden tukihenkilöksi. ”Läänintaiteilija Jarmo Julkusen perustehtävänä on edistää ammattimuusikoiden työtilaisuuksia Hämeessä” kirjoitti Etelä-Suomen Sanomat läänintaiteilijan esittelyssään marraskuussa 2012.>

Läänintaiteilijalle saapuneisiin kyläjuhlien esiintymispyyntöihin ei voinutkaan enää suostua entisaikojen malliin, vaikka mieli olisi tehnyt. Jarmolla oli kuitenkin matkassa kaksi hyväsointista Laulu-ukulelea, jotka olivat koko ajan aktiivisessa käytössä. Yleisökontakteja kaivannut Jarmo ratkaisi osan keikkapyynnöistä tarjoutumalla ihan oppimismielessä ukulelekonserttien esiintyjäksi vapaa-ajallaan.

– Tajusin, että viihdyin siinä soolokonserttiroolissa ukulelistina jopa paremmin kuin kitaristina. Innostuin saman tien suunnittelemaan itselleni enemmänkin ukuleleohjelmistoa klassisesta musiikista alkaen suomalaisiin ikivihreisiin ja jopa Jimi Hendrixin kappaleisiin asti.

– Osa yleisöstä asteli klassista ohjelmistoa sisältäviin ukulele-konsertteihini hieman epäröiden, mutta taisin kuitenkin onnistua omalla innostumisellani voittamaan kuulijat puolelleni. Kyseessä ei ollutkaan vitsi vaan vakavasti otettava musiikinlaji.

Jopa niin vakavasti, että kitara sai jäädä vähemmälle huomiolle, kun uke nappasi ykksösoittimen paikan.

–  Vaikka olin jo kuusi-seitsemänvuotiaana aloittanut esiintymiset kitaristina, minulla ei ollut koskaan kitarasoolokonserteissa ollut sellainen olo, että olisin täysillä ihan joka nuotin tai kappaleen takana. Ukulelekeikoilla oli alusta lähtien sellainen olo, että tämän takana olen ja nyt on mukava olla tässä lavalla. Saan ihan omalla tavallani tulkita näitä kappaleita ja saan niistä kaiken sen irti mitä haluan. Siitä alkoi ohjelmistoni kasvaa aika nopeasti ja esiintymisiä alkoi tulla lisää. Varsinaisessa suuressa suomalaisessa ukuleleilmiössä en kuitenkaan ole ehtinyt olla niin paljoa mukana kuin olisi pitänyt olla.

Sekin tilanne on muuttumassa, sillä Jarmo kertoi tammikuun alkupäivinä vireillä olevasta suunnitelmastaan: Helsinkiin perustetaan eri ilmansuunnille kaupunginosiin sijoittuvia ukuleleorkestereita. Näiden ohjelmistoa ohjataan sen verran koordinoidusti, että jatkossa vaikkapa Helsinki-päivänä voidaan laittaa pystyyn suuri yhteissoittotapahtuma. Mukaan toivotetaan myös tallinnalaiset eli ”Etelä-Helsingin” soittajat, kuten Jarmo asian ilmaisi.p>

Yhdeksi suomalaisen ukuleleliikkeen kärkihahmoista Jarmo Julkunen profiloitui lopullisesti siinä vaiheessa, kun hänen soololevynsä, Turenki Records -levy-yhtiön julkaisema ’Ukulele alakulo’ ilmestyi v. 2017. 

Se on ensimmäinen suomalainen pelkästään ukuleleinstrumentaaleja sisältävä albumi.

Toinen merkittävä asia olise, kun Jarmo kutsuttiin Yle Ykkösen KulttuuriCocktailiin suunnittelemaan kansallisteatterissa järjestettyä suurta suomalaista ukulele-tapahtumaa. Yhteydet Ylen Ykköseen olivat entuudestaan vahvat, sillä Jarmo oli aiemmin käynyt Pasilassa äänittämässä lähemmäs sata kantanauhaa ukulelea isommilla soittimilla.

Kansallisteatterin tilaisuus veti paljon eri-ikäisiä kuulijoita kaikkialta Suomesta, se radioitiin Ylen Ykkösessä ja jälkikäteen on käynyt selväksi, että juuri tämä suuri kokoontuminen potkaisi käyntiin useammankin uuden suomalaisen ukuleleorkesterin toiminnan.

Orkesterien määrä on Suomessa noussut vuosittain eikä ukuleleharrastuksen suosio kouluissa, työpaikoilla ja erilaisissa opistoissa näytä osoittavan hiipumisen merkkejä. Festivaaleja ja kesäisiä päivätapahtumia syntyy jatkuvasti lisää.

Yksi syy suosion nopeaan kasvuun on ukulelen edullinen hinta, mutta soittimien laadussa on vielä toivomisen varaa. Edullisia tuontiukuleleja on meillä tarjolla paljon, mutta jos mahdollista, ostajan kannattaa lähteä kauppaan alaa tuntevan ihmisen kanssa.

– No ainakin sellaisen varoituksen sanan koulujen suuntaan voisin antaa, että kun edullisimpia soittimia saa jopa marketeista 20 euron hintaan, niin siitä helposti syntyy ajatus, että ostetaanpa muutamalla satasella niitä rivi sinne musiikkiluokan seinälle. Laatu on kuitenkin tuossa hintaluokassa kovin heittelevä. Tallat ovat väärissä paikoissa ja kuivassa säilytettyjen soittimien otelautojen nauhanpäät pullistelevat kuivuuttaan ulos otelaudan reunoista. Olen kouluilla kiertäessäni nähnyt nurkissa suuria määriä käyttökelvottomia koulu-ukuleleja. Siinä on olemassa sellainenkin vaara, että ukuleleja aletaan kohta vieroksua samalla tavoin kuin halpoja muovisia nokkahuiluja aiemmin. Itse sijoittaisin ainakin 80 euroa ensimmäiseen musiikkiliikkeestä ostettuun ukuleleen. Alle kahden sadan saa jo helposti soitettavan ja hyvin vireenä pitävän soittimen.

 

Hankkeesta toiseen

Kun Jarmo Julkusen viime aikaisia tekemisiä seuraa sosiaalisen median kautta, vahvistuu vaikutelma, että työt ovat tyylillisesti varsin monipuolisia. Kolmeenkymmeneen viimeiseen vuoteen mahtuu kuitenkin kausia, jolloin työt ovat olleet nykyistä enemmän yhteen asiaan keskittyneitä. Syy uudenlaiseen rytmiin johtuu osin ajattelutavan muutoksesta.

– Jostain kumman syystä meillä on sellainen tapa ajatella aikuistumisen kynnyksellä, että meidän pitää alkaa rajoittaa itseämme. Olin itsekin opiskeluvaiheessa muiden tapaan tuuminut, että kaikki nämä eri bändit ja marginaalimusiikiksi luettavat yhtyeviritykset olivat vaan välivaihe ja kuuluivat siihen tiettyyn ikään. Näin edessä vain kaksi vaihtoehtoa ja ajattelin silloin, että koska minusta ei lavakeikkamuusikkoa tule, voin varmaan hankkia elantoni musiikinopettajana. Olin tyytyväinen, kun vain sain soittaa ja touhuta musiikin kanssa.

 

 

– Sitten kun olin joku 26–27-vuotias, ajattelin, että mitä mä turhaa rajoitan, että sitähän saa ihminen soittaa kaikkea mistä tykkää, sillä silloinhan on kaikkein tyytyväisin itse. Sitä kautta ja muutamien sattumien kautta se alkoi. Oli siinä toki jonkinlaista sukupolvenvaihdostakin tapahtumassa Helsingissä 90-luvun lopulla. Heikki Laurila jäi eläkkeelle ja jotenkin sattui, että kun monet tyypit kyselivät, että kukas voisi nyt soittaa kitarat ja vielä mandoliinit, banjot sun muut siihen päälle, niin mua alettiin kysellä. Että varmaan siinä oli yksi selkeä hetki, jolloin niitä alkoi tulla monipuolisemmin. Sitä ennen oli juuri ollut sellainen vaihe, että olin vuodesta 23 viikkoa sinfonia-, kamarimusiikki- tai ylipäätään klassisen musiikin kuvioissa kiinni. Niihin sisältyi vielä vanhaa musiikkia, jossa soittelin luuttuja eli sinnekin oli yhteyksiä. Kun olin aiemmin soittanut vielä lattari- ja jazz-yhteyksissäkin, niin luulen, että ihmisille tuli mieleen, että toi kundi saattaisi hyvinkin sopia näihin poikkitaiteellisiin projekteihin.

Ja projekteja on Jarmolla riittänyt. Pelkästään vuosien 2017–18 kalenteriin mahtui aika laaja kirjo mielenkiintoiselta vaikuttavia projekteja: monikansallisen ja monitaiteellisen osakunta Tango Alakulon perustaminen, Veli Kujalan Vertex-konserton kantaesittäminen (sähköukulele & sinfoniaorkesteri), kitara-stemman levytys RSO:n levylle, Paula Koivuniemen Roots & Friends konserttisalikiertue, duoesiintymisiä viuluviikarikaveri Pekka Kuusiston kanssa, säveltäjä Sami Klemolan konserton kantaesitys sähköbanjolle ja Umo Jazz Orchestralle, soolokonsertti Ison Britannian suurimman ukulelefestivaalin Grand Northern Ukulele Festivalin päälavalla toukokuussa 2017, solistitehtävä Verkatehtaan Global Guitar -konserttisarjassa viulutaiteilija Pekka Kuusiston johtaman jousikvartetin kanssa, Markus Fageruddin Stream & River Motion konserton kantaesitys Pori Sinfoniettan, Lapin kamariorkesterin sekä Kymi Sinfoniettan kanssa maaliskuussa 2017, kielisoitinosuuksia Ikitie-elokuvan ääniraitaan jne.

Nykyään Jarmo tekee tarvittaessa myös pienyhtyekeikkoja eri kokoonpanoilla: duoja laulaja Marikon kanssa ja tuubisti Harri Lidslen kanssa Tuubakimalainen-yhtyeessä, UkuleLea taas tarkoittaa ukulele-selloduettoja Lea Pekkalan kanssa ja se tekee myös yhteistyötä RNO:n eli Riku Niemi Orchestran kanssa, mielellään vielä interaktiivisesti yleisön kanssa.

Jarmo Julkunen toimii edelleen tarvittaessa myös Sibelius-akatemian kitaristien vapaan säestyksen tuntiopettajana. Tuntien määrä vaihtelee vuosittain oppilaiden tarpeen mukaan, mutta hän kokee olevansa siinä hommassa omalla maaperällään. Hän on kolmisenkymmentä vuotta tottunut hyppäämään suin päin uusiin tilanteisiin, joissa on nopeasti päästävä jyvälle siitä, mitä kielisoittajalta ja mukaan tilatulta instrumentilta kulloinkin odotetaan.

Vaikka Jarmo tekee paljon soolokonsertteja ja reissaa usein yksinään, hän kokee olevansa luonteeltaan enemmän yhtyemuusikko kuin solisti. Lukuisissa samanaikaisissa projekteissa ja yhtyeissä mukanaolo tuntuu Jarmolle sopivan, mutta ymmärrettävää on, että kaikkien palikoiden riviin asetteleminen saattaa välillä aiheuttaa paineita:

Eräänä kiireisenä ajanjaksona Jarmo saapui Hämeenlinnasta ukulelekeikalta Helsinkiin Aleksanterin teatterin Juhlaviikkojen Don Giovanni -oopperaesitykseen tarkoituksenaan soittaa mm. teokseen kuuluva mandoliiniaaria. Juna oli myöhässä, eikä Jarmolle jäänyt enää aikaa noutaa mandoliinia harjoituskämpältä. Apuun hälytetty ystävä kävi paikalla nappaamassa pienen soitinkotelon kainaloonsa, mutta kiikuttikin vahingossa teatteriin ukulelen mandoliinin sijasta. Vaihtoehtojen hiipuessa Jarmo opetteli tauolla mandoliinin osuudet eriviritteisellä ukulelella ja sai vielä kollegoilta kiitokset soolostaan.

– Jos keikkoja on vuodessa 150–200 kpl, eikä useimmissa niistä ole edes toistoja, niin suurin työ on saada löydettyä yhteinen aika kaikille harjoituksille muiden monitoimimuusikoiden kanssa. Usein on pakko tyytyä jopa yö- tai virtuaaliharjoituksiin tai lähetettävä äänitteitä edestakaisin. Joskus on myös rohkeasti sanottava ei. Tämä on mahdollista niiden vuosien varrelta tuttujen muusikoiden kanssa, joiden taidot ja venymiskyky on tiedossa, eli voin luottaa siihen, että esitystilanteet onnistuvat yhteisellä intuitiolla. Toisaalta, jos olen lupautunut esittämään solistina konserton, jota ei siinä vaiheessa edes sävelletty, saattaa teos ollakin odotettua vaikeampi. Nuottien saapuessa voi joutua sulkeutumaan joulunpyhiksi ja vielä välipäiviksikin kellariin ja ottaa teos haltuun tahti ja fraasi kerrallaan perheen yhteisestä ajasta leikaten. 

– Kun ikää tulee lisää, voisi olla rauhoittavaa keskittyä nykyistä enemmän soolokonsertteihin, mutta toisaalta siinä on se, että pidän yhtyemusisoinnista valtavasti, ja kuten vanha ja todenmukainen klisee kuuluu: Kaikkein eniten opin itse soittamalla itseäni parempien muusikoiden seurassa. Ukulelen parissa viihdyn nykyään vallan mainiosti ja tuntuu siltä että siinä on ihan maailmanlaajuisesti vielä tehtävää vuosikymmeniksi.

•••

Julkusen ukulelejulkkikset

Suomalaisen ukulelegenren näkyvimpiin hahmoihin kuuluvat sukunimikaimat Jarmo ja Arto Julkunen, joiden kaukaiset yhteiset sukujuuret Arton mukaan erkaantuivat jo 1800-luvulla. Nämä usein toisiinsa sekoitettavat ukulelea soittavat, opettavat ja kirjoittavat muusikot ovat ukulele-yhteyksiensä kautta hyviä tuttuja ja molemmat myös mielellään kalastavat, kirjoittavat ukuleleaiheisia kirjoja ja järjestävät koulutustapahtumia esiintymisten lisäksi. 

Arto Julkunen on Markus Rantasen kanssa julkaissut kaksi suosittua ja tuhtia perusopasta: Suuri Suomalainen Ukulelekirja ja Ukulele Kompista Sooloon. Molemmat ovat Aviador-kustantamon julkaisuja, kuten myös Jarmo Julkusen tekeillä oleva kirja, joka on erityisesti muusikoille kohdistettu oppikirja ukulelelle sovittamisesta. ”Ukulele keihäänkärkenä” sisältää mm. Jarmon näkökulmia siitä, minkälaisia sointuja kannattaa milläkin näppäilysoittimella käyttää yhtyesoitossa, ja mitkä asiat ukulelella vaikkapa tangomusiikissa toimivat kitaraa paremmin. Opukseen tulee kymmenkunta erilaista esimerkkisovitusta ja niihin liittyvät tarinat ja perustelut sovitusratkaisuille.

•••

Keikoilla sattuu

Kesällä 2018 Jarmo oli sopinut vetävänsä Hämeenlinnassa päiväsaikaan alkeisworkshopin ukulelesta kiinnostuneille ja maininnut vielä voivansa tarvittaessa pistää iltapäivällä pystyyn pienen konsertin oppilaiden kanssa.

Jossain vaiheessa tiedonkulussa oli kuitenkin sattunut olennainen väärinymmärrys.

Oppilaita saapui paikalle innokas, mutta melko pieni joukko. Workshopin päätteeksi ennen tavaroiden pakkaamista Jarmo päätti käydä vielä monistuskoneella ottamassa varuiksi hiukan kopioita nuoteista, jos vaikka oppilaiden vanhemmat haluavat kuulla jonkinlaisen pienen konsertin. 

Aulassa oli samaan aikaan suuri joukko ihmisiä jonottamassa konserttisaliin, jolloin Jarmo kysyi vahtimestarilta, mikä konsertti salissa mahtoi olla alkamassa. ”Sinun”, sanoi vahtimestari, ”ja se on loppuunmyyty!”. 

Jarmo oli vielä illalla matkalla Hankoon toisentyyppiselle keikalle, joten hänellä ei edes ollut parasta sooloukuleleaan mukana. Pienen mietintähetken jälkeen hän nappasi luokasta parhaan workshop-ukulelensa ja siirtyi salin takahuoneeseen laatimaan konsertissa esitettävien kappaleiden listaa. Siitäkin tilanteesta selvittiin, koska soolo-ohjelmisto oli hyvässä kuosissa.

•••

Tämä artikkeli on julkaistu alunperin Riffin printtinumerossa 2/2019. Vastaavan tyyppisiä musiikin tekemiseen syvällisesti uppoutuvia juttuja julkaistaan jokaisessa Riffin printtinumerossa.  Jos pidit juttua hyödyllisenä tai viihdyttävänä, voit tukea Riffin tulevaa julkaisutoimintaa kätevästi ostamalla itsellesi vaikka tuoreen printtinumeron tai tilaamalla lehden esimerkiksi kahden numeron tutustumistarjouksena.

Riffin voi ostaa digitaalisena näköispainoksena Lehtiluukkupalvelusta.  

Printti-Riffiä myyvät hyvin varustetut soitinliikkeet sekä Lehtipisteen myymälät kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta. 


 

19.07.2020
|
Teksti: Seppo Sillanpää | Kuvat: Seppo Sillanpää & Jarmo Julkusen arkisto
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy