Homegrown piti julkaista jo 1975 mutta Young piti sitä liian henkilökohtaisena levynä erottuaan juuri näyttelijä Carrie Snodgrassista.
Levystä on liikkunut maailmalla bootlegeja, joitain biisejä on julkaistu muilla levyillä ja osaa myös esitetty keikoilla, mutta tämä on nyt siis aito ja virallinen Homegrown niinkuin maestro sen halusi.
Homegrown on vahvasti country- ja akustispainotteinen levy, toki välillä vähän revitellään. Useammassa sessiossa 1974 – 1975 äänitetyllä levyllä soittavat Youngin lisäksi pääasiassa Ben Keith, pedal steel ym; Tim Drummond, basso; Levon Helm tai Karl T Himmel, rummut: sekä kolmessa biisissä taustalaulajana Emmylou Harris. Melko ykkösluokan porukkaa siis, harmi että ainakin kolme heistä on jo siirtynyt sinne jonnekin toiselle puolelle.
Itseäni viehättää levyn rosoisuus ja määrätynlainen luonnonmukaisuus. Homegrown – kotikutoisuus…
Tämä käy ilmi myös hienossa piirroskannessa jonka on tehnyt Tom Wilkes.
Avaus Separate Ways on levyn vahvimpia lauluja. Tätä on kuultu livenä silloin tällöin, muunmuassa Helsingissä v.1993.
Mexico on herkkä pianoballadi. Sen perään iloitellaan Love Is a Rose -renkutuksella, jonka Young julkaisi Decade-kokoelmalevyllä vuonna 1977.
Sitten pääsee vähitellen alkamaan hieno nimikappale Homegrown, joka tuli julkisuuteen muistaakseni 1977 hienolla American Atars and Bars -albumilla.
Kansas on kaunis akustinen sävelmä, ihme että joillain on varaa jättää tällaisia lauluja lojumaan vuosikymmeniksi.
White Line, joka ilmestyi myöhemmin loistavalla Ragged Glory -albumilla, saa aivan erilaisen akustisen käsittelyn. Toisessa kitarassa vierailee The Bandin Robbie Robertson.
Neil Young on tunnettu siitä, että hän julkaisee epätasaisia levyjä ja muutenkin tekee mitä lystää. Ja siitä konkaria on pakko kunnioittaa.
Mutta olisi Homegrowniltakin helposti voinut jättää pois esimerkiksi Youngin ja Levon Helmin Florida-kappaleen, jossa herrat selittelevät jotain tajunnanvirtaa ja päästelevät ääniä viinilaseista ja pianonkielistä. Samaten en ole koskaan pitänyt Youngia bluesmiehenä, vaikka bluesista muuten pidänkin. Homegrown-levyn We Don ́t Smoke It No More ei muuta tätä käsitystäni.
Mutta loppupuolen Vacancy on puolestaan jo lähellä mestariteosta. Täyttä Youngia säröisine Gibson Les Pauleineen! Levyn parasta antia yhdessä aloitusbiisin Separate Ways, sekä Homegrown-nimikappaleen kanssa. Ja Love Is a Rosen ja ja ja...
Tällaiset levyjulkaisut ovat aina vähän vaikea pala. Totta kai meikäläisen kaltaiselle Neil Young -fanille ne ovat pakkohankinta, mutta vaikea sanoa mitä ne edustavat vähän tuoreemmille diggareille. On tällä levyllä kyllä niin hienoja vetoja että suosittelen.
Ai niin, kuuleman mukaan Youngilta on lähitulevaisuudessa tulossa noin 20 live- ja muuta julkaisua! Näistä ja muista kannattaa ottaa selvää niin halutessaan Neil Young Archives -sivustolta , josta löytyy paljon muutakin kivaa.
Neil Young: Homegrown (Reprise Records, 2020)
