Heikki Hela Badding-musikaalin pääosaan!

Kummeli-ryhmästä tunnetuksi tullut Heikki Hela astuu kesällä Rauli Badding Somerjoen saappaisiin. Hela nähdään heinäkuussa ensi-iltansa saavan Baddingin elämästä kertovan musiikkinäytelmän pääosassa Esakallion huvikeskuksessa Somerolla.

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta Somerjoen syntymästä. Tästä legendaarisesta laulajasta kertovan musiikkinäytelmän muissa rooleissa nähdään Helan lisäksi mm. Suvi Karjula, Jani & Jetsetters -yhtyeen solisti Jani Forsman sekä Baddingin pikkusisko Mailis Niemelä ja lapsuudenystävä Rauli ”Rafe” Tanskanen.

Musiikkinäytelmän käsikirjoittaa todellinen Badding-asiantuntija Heikki Metsämäki, ja sen ohjaa monista Yleisradion TV-tuotannoistaan tunnettu Timo Suomi. Esityksen suojelijaksi on lupautunut elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki.

Badding-musiikkinäytelmää säestää maamme huippumuusikoista koottu orkesteri kitaristi Jari ”Heinä” Niemisen johdolla. Näytelmän avustajina nähdään suuri joukko somerolaisia teatteriharrastajia, joiden joukossa on myös monia Baddingin lapsuudenystäviä.

Näytelmän liput maksavat alkaen 32 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Ticketmasterissa sekä Somerolla Muotiputiikki Helmessä.

Nuorena menehtynyt Rauli Badding Somerjoki syntyi Somerolla 1947 ja kävi siellä myös koulunsa. Hänet on myös haudattu Someron hautausmaalle. Somerolla on lisäksi Baddingin muistoksi nimetty Rauli Somerjoen tie ja heinäkuussa 2015 paljastettiin Somerolla Kiiruun puistossa kuvanveistäjä Seppo Mannisen ja graafikko Heikki Paakkasen suunnittelema Rauli Badding Somerjoen muistomerkki.

Badding-musiikkinäytelmän esitykset:
La 22.7.2017 klo 14 ja klo 19.
Su 23.7.2017 klo 14 ja klo 19.
La 29.7.2017 klo 14 ja klo 19.
Su 30.7.2017 klo 14 ja klo 19.
Ke 30.8.2017 klo 19. (Baddingin 70-vuotisjuhlan erikoisnäytös)

Esityksen tuotanto: Joe Lunnas Oy ja Someron Esa / Esakallion tanssilava

Lisätiedot: Esakallio

25.11.2016
|
Lauri Paloposki
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy