Nayteikkuna

Elämä janottaa Mikkelin Naisvuorella

Kyllä kesälläkin sopii teatterissa pistäytyä. Ainakin, jos luvassa on musiikkia – ja bonuksena vielä jotain normisapluunasta poikkeavaa. Naisvuoren kesäteatterin ”Elämä janottaa” täytti mainitut ennakkovaatimukset ihan heittämällä ja sai kääntämään nokan päättäväisesti kohti Mikkeliä.

 

Naisvuori on Mikkelin Teatterin kesänäyttämö, jonka tämän kesän esityksen ovat käsikirjoittaneet Lapinlahden Linnuista tuttu voimakaksikko Mikko Kivinen ja Tapio Liinoja. Kivinen on myös esityksen ohjaaja.

Tarinassa eletään 1980-luvun loppua. Umpikaupunkilainen Morgan (Petrus Kähkönen) passitetaan vasten tahtoaan kesätöihin maalle, ja nuoren citykukon pölähtäminen pikkupitäjään sekoittaa paikalliset pasmat vähän kuin Clint Eastwoodin saapuminen pahaiseen rajaseutukaupunkiin italowesternissä.

Kylän pohatta Johansson omistaa paikkakunnalla suunnilleen kaiken omistamisen arvoisen – myös kauniin tyttären, Ainon. Sotkuahan siitä seuraa, yhden jos toisenkin elämä suistuu raiteiltaan ja isoja salaisuuksiakin matkan varrella paljastuu.

Lapinlahden Lintujen hittien tahdissa etenevä musiikillinen maalais- ja vähän kaupunkilaiskomediakin tarjoilee hyvällä tavalla pikkuisen kieroa ja myös kielenkäytöltään keskimääräistä ronskimpaa hupia, ja onnistuu samalla erottumaan siitä ihan perinteisimmästä, sovinnaisimmasta kesäteatterien tarjonnasta.

Lapinlahden Linnut toimi aktiivisesti yli neljännesvuosisadan ja ehti julkaista peräti 14 studioalbumia, eli melkoisen kasan biisejä, joista monet helmet eivät aikanaan saaneet ansaitsemaansa huomiota. ”Elämä janottaa” -esityksen ansioihin voikin lukea sen, että kaiken hauskuutuksen rinnalla se palauttaa mieliin ja korviin myös Lapinlahden Lintujen toisen puolen.

Kyseessähän ei ollut pelkkä alapäähuumoribändi tai sketsiorkesteri, vaan ryhmä tallensi levyilleen myös teksteiltään karhean koskettavaa ja sävellyksinä komeaa musiikkia. Lintujen pääsäveltäjän Pekka Hedkrokin hienot musiikilliset ideat vain jäivät bändin oman elinkaaren aikana sen tosiseikan varjoon, ettei bändin riveistä aina löytynyt sävelkulkujen tulkiksi teknisiltä äänivaroiltaan kovin tasokkaita laulajia.


 

Vaan nyt löytyy. Aloitetaan vaikka esityksen päärooliin Mikkeliin buukatusta Petrus Kähkösestä (kuvassa yllä vas.), jota on nähty talvikausina maan isoimpien musikaalituotantojen eturivissä jo jonkin aikaa. Oli biisin genre mikä tahansa – kyllä lähtee!

Onneksi Naisvuoren esityksestä ei silti ole lähdetty rakentamaan yhden tähden show’ta Kähkösen varaan, vaan tekijöiltä on löytynyt luottoa paikallisiin voimiin. Mikkelin Teatterin näyttelijäkunnan esittämät hahmot – ihastuksen kohde Aino (Tuuli Anikari), opettajatar Helena (Marjaana Viitanen) sekä paikkakunnan pohatta Johansson (Vintte Viitanen, kuvassa yllä oik.) – nousevat hyvin esiin päähenkilön takaa.

Paikallisista voimista täytyy kehaista vielä erityisesti Kähkösen esittämän kaupunkilaiskurkon kanssa saman daamin huomiosta taistelevan maalais-Matin roolin tekevää Aapo Orasta. Mikä taimauksen ja yleisökontaktin taituri meillä Orasessa onkaan: luontevaa näyttämöllä olemista koko rahan edestä, ilman pinnistelyn häivääkään.


 

Esityksen biiseistä jäivät erityisesti mieleen naisille sovitetut kappaleet, kuten Marjaana Viitasen (kuvassa yllä) kauniisti esittämä ”Hellä Ulla” tai Tuuli Anikarin mietteliäästi tulkitsema ”Sateet tulevat”. Jälkimmäisessä bändin kapu Roope Kopperi simuloi NordStage 2 -kiipparillaan onnistuneesti Lintujen kasarisoundille leimallista, eteeristä Roland Juno -analogimattoa.

Elämän janoa Naisvuorella säestää poikkeuksellisen pieni kokoonpano, josta elävänä on paikalla Kopperin lisäksi vain kitaristi Juho Koskivirta. Rumpali Harri Ala-Kojola ja basisti Anssi Växby komppaavat kaksikkoa kovalevyltä.

Ratkaisu toimii kuitenkin käytännössä hyvin, koska etuäänitettyjen soittimien soundi ja käsittelytapa ovat niin hyvin samassa maailmassa livenä kuultavien kitaroiden ja kiipparien kanssa. Ja aina kun näyttämötapahtumat tempaisevat mukaansa, on helppo unohtaa että lauteilta puuttuu puolet bändistä.

Laulujen ja puheäänen toisto sekä musiikin miksaus oli ensi-illassa sinänsä selkeää ja volyymiltaan sopivaksi mitoitettua, vaikka äänentoistokalusto onkin tilaan suhteutettuna varsin kevyt. Tulevissa musiikkipitoisissa näytelmissä voisi Naisvuoren kokoiselle ulkoilmanäyttömölle harkita hitusen jämäkämpää kattausta, jolloin alakertaan saataisiin lisää täyteläisyyttä ja potkua, ja samalla tarpeellista yliohjausvaraa koko kaistalle.

 

 

Näyttämöllä ensi-ilta rullasi kaikin puolin hienosti ja vauhdilla, niin nimettyjen roolien kuin avustajienkin osalta. Kilpakosijoita esittävien Kähkösen ja Orasen (kuvassa yllä oik.) kemiat toimivat hyvin, ja miksipä eivät toimisi. Molemmat kun ovat taustaltaan muusikoita, ja vielä rumpaleita, niin ajoitus oli kohdallaan muulloinkin kuin ”Tapasin naisen” -biisissä, jossa miehet vaihtoivat näppärästi säkeistöjen välillä komppausvuoroaan lavalle pystytetyn rumpusetin takana.

Korkean levypinon lisäksi Lapinlahden Linnut tuotti urallaan televisioon peräti viisi sketsisarjaa, joten käsikirjoittajilla on ollut mistä plokkailla aineksia yhden illan tarpeisiin. Musiikkikomediaan olivat takavuosien sketseistä päätyneet muun muassa hulvattomat ortodoksimunkit sekä maalaisurpot, jotka lietsovat toisiaan kyseenalaisiin urotekoihin.

Osaavaa esiintyjäkaartia yhtään väheksymättä illan pääosaan nousi ehkä loppupelissä nimenomaan Lapinlahden Lintujen musiikki: ”Ojasta noustaan”, ”Elämä janottaa”, ”Pikkumiesten laulu”, ”Köyhän taivas”, ”Se ei käy”, ”Aimon virsi”, ”Olaa ja Lailaa” ja niin edelleen. Oli hilpeää ja haikeaa, oli nopeaa ja hidasta – koko skaalalla. Lapinlahden Lintujen musiikin näytelmään on sovittanut Lasse Sakara, joka on harjoituttanut myös laulut.

 

Musiikkikomedia ”Elämä janottaa” pyörii tasaiseen viikkotahtiin Mikkelin Naisvuorella elokuun alkupäiviin asti.

 

”Elämä janottaa” ensi-ilta Naisvuoren kesäteatterissa 29.6.2019.

 

 

 

04.07.2019
|
Teksti: Tommi Saarela | Kuvat: Mikkelin teatteri
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy