Viimeisen vuoden aikana lehtien palstoilla on käyty runsaasti huimilla desibelilukemilla höystettyä keskustelua rock-konserttien musiikkimelun haitallisuudesta. Jutuissa esitetyt äänitasojen desibeliarvot ovat kuitenkin valtaosin olleet dramatisoivia, harhaanjohtavia ja suorastaan virheellisiä. Mielipide on kyllä tuotu selvästi esiin: rockmusiikin kuunteleminen on vaarallista ja syyllinenkin on löytynyt - äänitarkkailija eli miksaaja. Ei kun kivittämään...
Näissä jutuissa on unohdettu se, että desibeli ei ole samalla lailla absoluuttinen mittayksikkö kuin kilogramma ja metri. Desibelejä on useaa sorttia ja vertailuissa käytettyjä desibelilukemia ei ole mitattu lainkaan samoin pelisäännöin. Melualtistus tulisi aina suhteuttaa myös aikaan: tunnin rock-konsertin ja neljänkymmenen tunnin työviikon äänitasot eivät ole suoraan vertailukelpoisia. Asiaan perehtymättömän on ollut erittäin vaikeaa saada jutuista oikeaa käsitystä.
Tuoreinta tietoa musiikkimelusta tarjoaa Kuopion Yliopiston Ympäristötieteiden laitoksen joulun alla julkaisema tutkimus joka osoittaa, että melua löytyy muualtakin kuin rock-konserteista. "Tarkasteltaessa musiikkiharrastusten melun kuormittavuutta (viikottaista henkilökohtaista melualtistustasoa) osoittautuivat diskot ja ravintolat ylivoimaisesti kuormittavimmiksi". Tutkimuksessa selvitetään myös, että "vaikka konserteissa ja musiikkifestivaaleilla melutasot olivat yhtä korkeita kuin ravintoloissa, ei viikottainen altistustaso noussut niin korkeaksi kuin diskoissa ja ravintoloissa käyvillä, koska konserteissa ja festivaaleilla vietettiin keskimäärin vuodessa huomattavasti vähemmän aikaa".
Työsuojeluun liittyvä 85 desibeliä on iskostettu ihmisten tietoon turvallisen äänitason rajapyykkinä. Taso on kuitenkin mitoitettu siten, että melussa voidaan oleskella kahdeksan tuntia päivässä, viisi päivää viikossa, eläkeikään asti. Nykyisin melukuormitusta kuvataan myös viikoittaisena 168 tunnin kokonaismeluannoksena, jossa äänitason raja-arvona on 80 desibeliä.
Konsertit ovat kestoltaan lyhyitä, joten tasoja ei tule suoraan verrata näihin arvoihin. Pääperiaate on, että altistusajan lyhetessä meluannos voi olla huomattavasti suurempi.
Kahden ja puolen tunnin konsertti kerran viikossa voi olla tämän periaatteen mukaan äänitasoltaan 98 desibeliä melukertymäksi muunnettuna.
Suomessa on itseasiassa voimassaoleva suositus myös vapaa-ajan äänitasoista. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi sen osana Sisäilmaohjettaan 1997. Ei vain konsertteihin, vaan koskemaan kaikkea vapaa-ajan melua: ravintoloita, diskoja ja urheilutapahtumia.
Jälleen on huomattava, että musiikkia ei suoraan voi verrata jatkuvaan meluun. Pienikin tauko biisien välillä tuntuu tekevän musiikista vähemmän haitallista, kuin mitä biisien aikaiset tasot antaisivat olettaa. Kuinka usein konsertissa käydään, on tietenkin yksi suosituksen avainkysymyksistä.
Lehdissä on julkaistu myös jos jonkin näköisiä taulukoita aiheesta. Karkeimpana esimerkkinä HS julkaisi 16.3.2000 graafisen taulukon, jossa vertailtiin konserteissa mitattuja äänitason painottamattomia hetkellisiä huipputasoja 85 desibelin A-painotettuun äänitasoon. Molempien lukujen yksikkönä on kyllä desibeli, mutta luvut eivät olleet lainkaan vertailukelpoisia keskenään, sillä mittaukset tehtiin toisistaan poikkeavilla asteikoilla.
Oikeiden pelisääntöjen mukaan tehdyssä vertailussa kahdestatoista konsertista kaksi ylitti turvarajan ja yksi hipoi rimaa - kaikki ulkomaisia hevibändejä. Yksikin ylitys on toki liikaa, mutta ainakaan näistä tapahtumista ei voida syyttää suomalaista äänimiestä.
Sekin olisi hyvä ottaa laskuihin mukaan, että kevyen musiikin konserttiyleisö tuottaa usein huomattavan määrän melua kuuntelutilanteessa. Jotta musiikki erottuisi melusta, on äänitason oltava tutkimusten mukaan noin 16 desibeliä suurempi kuin yleisön aiheuttaman pohjamelun taso.
Esimerkiksi Pori Jazz -festivaaleilla Kirjurinluodon konserteissa yleisön aiheuttama taustamelu on noin 75 desibeliä. Tällaisessa tilanteessa musiikkiäänen tason pitäisi melusta erottuakseen olla noin 91 desibeliä, jotta musiikkia haluavat kuulijat eivät joutuisi lipun hinnalla kuuntelemaan vain muista syistä paikalle saapuneiden keskustelua ja kovaan ääneen kailotettuja kännykkäpuheluja. Ihmisten tarkoitusperät konserttitilanteissa kun ovat niin kovin erilaisia. Historia tuntee useita tapauksia, joissa erittäin nimekkäät esiintyjät ovat keskeyttäneet konserttinsa konserttiyleisön estottoman metelöinnin vuoksi.
Ja kun yleisö osallistuu konserttiin taputtamalla tai laulamalla olisi varmaan mukavaa, että myös musiikki kuuluisi? Rock-klubeissa yleisön tuottama äänitaso on helposti 84 desibelin luokkaa. Tässä tilanteessa musiikin tason tulisi olla siis peräti 100 desibeliä kuuluakseen hyvin.
STM:n suositukseen ollaan nyt tekemässä tarkennuksia, jopa mahdollisia muutoksia. WHO (Maailman terveysjärjestö) on pohtinut samaa asiaa ja päätynyt 100 desibelin maksimi melukertymään. Eräänlainen yleisrajoitus kaikille konserteille ja tilaisuuksille.
Jutussa piilee silti vielä pikku miina. Lopullisen melukertymän toteaminen tapahtuu jälkikäteen, kun tilaisuuden ajalta kerätyt mittaustulokset on muunnettu yksittäisistä arvoista kumulatiiviseksi summaksi. Paha rypistää, jos on jo lirahtanut eli jälkiviisaus on turhinta viisautta. Toinen epämieluisa seikka on se, että erittäin kalliita meluannosmittareita löytyy vain harvakseltaan, kun taas realiaikaisen tason ilmaisevia mittareita saisi käyttöön verraten edullisesti. Siksi olisikin saatava aikaan yksiselitteiset suositukset, joiden nojalla tarkkailu onnistuisi realiajassa. Melumittareita miksaajilla on nykyisin käytössään jo kiitettävästi ja mikserikioski on se paikka, jossa äänentasoon voi vaikuttaa.
Tällainen järjestely ja äänitason toteamistapa ovat erittäin yleisiä muualla Euroopassa eikä ole helppoa perustella, miksei tarkkailua konsertin aikana voitaisi arvioida riittävän tarkasti äänitasomittauksen kautta myös meillä Suomessa. Tällöin arvo saisi olla maksimissaan 105 desibeliä A-painotuksella miksauspaikalla, jos maksimi melukertymä olisi siis 100 desibeliä. Silloin olisivat terveysriskit, yleisön nautinto ja käytännön valvonta otettu kaikki huomioon. Seurataanpa siis mielenkiinnolla, mitä Ministeriössä sommitellaan.
Vaikuttiko juttu kiinnostavalta? Samaa aihepiiriä käsitteleviä, laajempia artikkeleita löydät painetusta Riffi-lehdestä.
Riffiä myyvät Lehtipisteet, kirjakaupat ja hyvin varustetut soitinliikkeet kautta maan. Lehteä sekä irtonumeroita voi tilata myös suoraan kustantajalta näillä sivuilla olevan Riffi-kaupan kautta.
Ennen vuotta 2010 julkaistuja numeroita voi tiedustella suoraan toimitukselta s-postilla, taannehtivia lehtiä myydään niin kauan kuin ko. numeroa on varastossa.
Lehden digitaalinen versio vuosikerrasta 2011 alkaen on ostettavissa myös Lehtiluukkupalvelusta
