Tuntuu olevan pitkä aika siitä, kun viimeksi pystyi käymään totutulla tavalla, rutiininomaisesti konserteissa. Ja onhan tuo kyllä. Hiukan tietysti riippuu, mistä laskeminen aloitetaan, mutta lähemmäs kaksi vuottahan tässä on jo tahmeasti tarvottu, pandemian ja salaliittoteorioiden hetteikössä. Tapahtuma-ala on terminä tullut arkeemme ja kovaan käyttöön.
Pimeän vuodenajan nyt ollessa niin kovin läsnä, on tavallisen tallaajan ehkä hiukan vieläkin vaikeampaa sopeutua päivittäin vaihtuviin terveysviranomaisten ja muiden asioistamme vastaavien viskaalien määräyksiin. Tai suosituksiin. Ei siis ole edes pystytty päättämään joko tai. Vastuu edesottamuksista sysätään kylmänviileästi meille itsellemme. No, mennään keikalle ja katsotaan, kuinka käy!
Samuli Putro remmeineen astui loppuunmyydyn kantahämäläisen rock-klubin lavalle parikymmentä minuuttia kello 21 jälkeen, ja peli vastaanottavaisen, sanalla sanoen nälkäisen, yleisön edessä aloitettiin miehen uusimman, kesällä ilmestyneen Keskellä kesää -levyn kappaleella Raahe.
Vintage-puvussaan energisesti temmeltänyt Putro oli kuin innokas matkasaarnaaja, mutta vangitsevan positiivisella tavalla. Välipuheissaan mies otti totta kai puheeksi kaikkien kokeman pakollisen tauon näistä keikkakuvioista, painottaen, tai varoittaen myös asioiden viemisestä liiallisuuksiin.
Niin, äkkiseltään ehkä helpommin sanottu kuin tehty? Ollaan yksilöllisissä seikoissa. Mikä on varovaisuuden ja ylilyönnin ero?
Periaatteessa mitä ilmeisimminkin osallistujamäärältään nyt rajoitettu klubi tuntui kieltämättä silti ahtaalta lavan edessä. Eikä nuoripari vihjeistämme huolimatta piitannut mitään kohteliaasta turvavälistä. Mutta se, mikä käytännössä eniten ihmetytti, oli, että käytännössä kukaan ei pitänyt maskia, tai että ovella olisi kysytty edes korona-passia…
Alkujaan kuluvan vuoden maaliskuun viidennelle varattu keikka eteni ripeän tiiviiseen tahtiin, nimimiehen nauttiessa täysin siemauksin hikisen liiterin tunnelmasta.
Akustisen kitaransa mikki oli päällä, vai oliko? Vika taisi sittenkin olla piuhassa, mutta täysin turhaan maestro tuskaili tai harmitteli seuraavan kappaleen vielä odottaessa aloitustaan mokomalla. Näitähän aina sattuu, emmekä ole suorituksissamme mitään robotteja. Ja jo edellä mainittu energisyys ja aito esiintymisen ja itsestään antamisen ilo huokui Putrosta, joka ”poikkeuksellisesti” esitteli varsin tyylitajuisen sähkökitaristinsa: Mikko Kuparinen.
Surutyötä, Tavalliset hautajaiset ja Epätoivon esseet. Putro on tiedostettu moneen taipuvaksi päteväksi tekijäksi. Mutta onko tämä pitelemätön partaniekka lippalakkeineen saanut huomiota tai varsinaista tunnustusta osakseen yhtään liikaa? Asiaa joutuu väkisinkin pohtimaan nyt, kun eräs toinen hyvin vakiintunut artisti tulvii joka tuutista. Saatte nyt ihan itse hoksata.
Kykenemättä millään tavalla termien tai yläkäsitteiden avittamana analysoimaan Samuli Putron ansioita, totean, että vaikka miehen lyriikoissa alituiseen vääjäämättömästi huokuu yksilön kokema melankolia ja arjen tuska erilaisten, kaikkien meidän jossain vaiheessa kokemien ”tavallisten” elämänvaiheiden ja –tilanteiden muodossa, on huumori ja pilkahdus silmäkulmassa aina hengitystä helpottavana elementtinä läsnä.
Sana on Putron käytössä tehokkaan terävä ase: On elettävä huolella, koulukiusatusta kertova Milloin jätkät tulee ja Se täydellinen.
Putron bändi koostuu tällä hetkellä triosta, jonka muodostavat mainittu kitaristi, kosketinsoittaja Tenho Mattila ja rumpali Miikka Heikkinen.
Miksaaja sai hanskaansa mainion lavabalanssin ja rumpali teki pieniä, mutta maukkaita asioita akustiseen settiinsä yhdistetyn padiyksikkönsä kanssa. Ottipa muutamat nuotit irti myös pienestä kosketinsoittimestaankin.
Bändi oli somistautunut aurinkolaseisiinsa, ja pysyi kollektiivisesti kasvoiltaan ilmeettöminä.
Intensiivinen tunti ja vartti kului kun siivillä, mutta riitti nyt oikein hyvin. Uuden levyn kappaleista kuultiin myös Sydän hakkaa ahneesti, kasvukertomus Tyttäreni, Kesän tyynet hetket sekä ensimmäisenä encorena kuultu Jokainen tarvitsee.
Keikan päättäneessä Elämä on juhla -kappaleessa kiteytyy Samuli Putron nerokkuudesta paljon. Jos tämän karaktäärin konsertti on vielä kokematta, en enempää voi suositella.
