Analogisyntikoiden digitaaliset mallinnukset eivät ole enää upouusi juttu, mutta aihepiirissä riittää silti vielä ammennettavaa. Markkinoilla on paljon täysiverisiä digitaalisyntikoita, jotka kuitenkin jäävät hintalappunsa vuoksi etenkin aloittelevalta soittajalta helposti kaupan hyllyyn. Roland SH-201 kääräisee helppokäyttöistä virtuaalianalogiaa kukkarolle sopivaan pakettiin.
|
Juttunäytteet
Gibson ES-175 on pisimpään valmistettu sähkökitara. Se esiteltiin yhdellä P-90-mikrofonilla varustettuna jo vuonna 1949 ja osoittautui oitis menestysmalliksi. Ajan saatossa siitä on tullut eräs jazz-kitaroiden kestohitti, jonka nykykunto pistettiin Riffi-puntariin silkasta uteliaisuudesta klassikkoa kohtaan – uutuutenahan tätä kitaraa ei voi pitää, muutoin vain mielenkiintoisena.
|
Turkista pukkaa mäiskittävää. Tällä kertaa kokeiluun kannettiin rokkikehissä suosittua Alchemya, joka on ammatti- ja harrastusluokan sarjoihin jakautumisen myötä nimetty uusiksi. Kontrastiksi valittiin rinnalle emoyhtiö Istanbul Agopin perinteisempää metallia.
|
“It’s a man’s world!” lauloi James Brown vuonna 1965, ja kitaramaailmassa tämä lause pätee näköjään yhä. Kanadalainen punkrocktähti Avril Lavigne on vasta toinen nainen, jolle Fender valmistaa virallisen nimikkomallin – Squier Avril Lavigne Telecasterin.
|
Studio-oloissa – monella eri vahvistimella – aikaansaatujen soundien toisintaminen lavalla ei aina ole vaivatonta. Peavey otti tavoitteekseen pakata Joe Satrianin käyttämien eri vahvistimien suosikkipiirteet yhteen ja samaan. Tulokset ovat tässä, koodinimi: JSX!
|
Kameroista ja sanelimista tunnettu Olympus on hiljattain esittänyt ensimmäisen ammattitason kenttätallentimensa nimeltään LS-10. Lineaarisen PCM-audion äänittämisen lisäksi laite toimii myös mp3- ja wma-ympäristöissä.
|
Tannoylla on historiaa sekä kotikuunteluun tarkoitettujen hifi- kuin ammattilaisille suunnattujen studiokaiuttimienkin valmistajana. Tällä kerralla katse suunnataan keikkaäänentoiston puolelle, jossa Tannoy tarjoaa täyttä laidallista kevyistä laulukamaseteistä aina raskaansarjan kiertuejärjestelmiin asti.
|
Kotimainen Mad Professor laajentaa pedaalivalikoimaansa kuudella uudella efektillä. Niiden teknisestä toteutuksesta vastaa ruotsalainen Björn Juhl, jonka olemassaolon monet kitaristit ovat rekisteröineet hänen suunnittelemistaan Mad Professor -vahvistimistaan.
|
Japanissa veistetty Amaze-SL5 kuuluu ESP:n huippusarjaan ja tämän kyllä aistii heti siitä hetkestä, jolloin soitinkotelon avaa. Basso on olemukseltaan huoliteltu, juhlava ja kaikinpuolin vakuuttava.
|
ESP on jo jonkin aikaa valmistanut Alexi Laiholle nimikoitua erikoismallia, josta on nyt tuotu sitten markkinoille edullisempi LTD-versio. Ja nimenomaan Suomen markkinoille, sillä muualla tämä soitin ei ole myynnissä. Kerrankin näin päin!
|
Nuendo tunkee yhä sinnikkäästi Pro Toolsin kyllästämille äänistudiomarkkinoille kolmosversiollaan, joka tarjoaa huippuhyviä ominaisuuksia erityisesti videoäänen ja monikanavaisen DVD-materiaalin tuotantoon. Kokeillaanpa miten Steinbergin softaperheen isoveli suoriutuu.
|
Ohjainkoskettimistot – tai puhekielellä sanottuna masterkiipparit – ovat lyöneet jalkaa oven väliin sitä mukaa kun tietokoneen rautaa hyödyntävät softasoittimet ovat saaneet kentällä suosiota. Pitäähän softaa jollain pystyä soittamaankin. CME:n UF-sarja vastaa kysyntään tarjonnalla.
|
Jos joku ei halua tietokoneeseensa kolmeakymmentäkahta kanavaa pirun hyväsoundisia antiikkikompressoreita ja -ekvalisaattoreita, nostakoon kätensä nyt! Jos asia houkuttaa, jatkakoon lukemista.
|
Markus Ketolasta leivottiin tänä talvena Suomen ensimmäinen rumputohtori. Riffi päätti tivata mieheltä itseltään, miten tohtoriksi väitellään kapulakielellä. Samalla selvisi yhtä ja toista rumpujen soiton jalosta taiteesta.
|
Muistikorttitallentimet jatkavat tuloaan. Zoom H2 on toistaiseksi markkinoiden edullisin tapaus. Sen muita valtteja ovat keveys ja erinomainen äänenlaatu.
|
Alto ei ole aiemminkaan vieroksunut omintakeista muotoilua, eikä Typhoon-mikseriperhe ole poikkeus. Erikoisen muotokielen takana on varmaankin pääasiallisesti halu erottua massasta, mutta onpa mukana ripaus käytännöllisyyttäkin, vaikkei ehkä heti uskoisi.
|
Zachary Vex työskenteli äänittäjä-tuottaja kunnes uteliaisuus elektroniikan mahdollisuuksiin kävi ylivoimaiseksi ja pakotti miehen lopulta toteuttamaan pitkään mielessä pyörineitä laiteideoita. Testasimme Z.VEXin puolen watin Nanohead-kitaravahvistinta ja paria erillisefektiä. |
Saffire on studiolaitevalmistajien aateliin lukeutuvan Focusriten uuden sukupolven Firewire-audioboksi ja samalla tervetullut kädenojennus ammattikehistä harrastajan suuntaan.
|
Klassinen ulkonäkö on bassovahvistinten uusin trendi. Ruotsalainen EBS-yhtiö esitteli Frankfurtin musiikkimessuilla Classic Line -kaappisarjan sekä upouuden Drome Classic -kombovahvistimen. Ulkonäön ohella Drome Classic lupaa myös hiukan vanhahtavaa soundia. Edullinen hinta tekee paketista erityisen houkuttelevan.
|