Ajankohtaista / juttunäytteet

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Martin Berka
 

Kadunmiehet tunnistavat Stingin laulajana, lauluntekijänä ja ehkä jopa Police-yhtyeen keulahahmona. Muusikoille Sting näyttäytyy myös loistavana basistina, jonka käsi viihtyy luontevasti kitarankin kaulalla. Ei siis ihme, että Fender tunsi kiinnostusta luoda mallistoonsa nimikkomallin, joka perustuu Stingin omaan Precision-bassoon vuodelta 1955.

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Martin Berka
 
Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Martin Berka
 

Teksti: Martin Berka

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Martin Berka
 

Tiedättehän tilanteen. Kitaraa soittava trubaduuri viihdyttää iltaa istuvia kansalaisia ammattitaidolla ja hyvällä meiningillä. Ohjelmisto on monipuolinen ja taustatkin on ohjelmoitu huolella midivermeiden soitettavaksi. Mutta laulu kuulostaa jotenkin orvolta ja yksinäiseltä, kun levytettyjen versioiden tutut kuorostemmat puuttuvat. TC:llä pulma tunnetaan ja sen ratkaisuksi on kehitelty jälleen uusi mylly: Helicon Quintet - stemmoja tilauksesta!

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Pekka Nurmi
 

Miri Miettinen ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Herra on kotimaisille musiikinystäville tuttu jo 1980-luvun alussa aloittaneesta Broadcast -yhtyeestä ja mainetta niittäneen rumpalin soittoa on vuosien varrella kuultu niin tv:ssä kuin teatterissa lukuisien tähtiartistien levyistä puhumattakaan. Tällä hetkellä monenlaisissa kokoonpanoissa viihtynyt ja ahkerana sessiorumpalina kunnostautunut kannuttaja soittaa useiden muiden projektien lisäksi vakituisesti Ben Granfelt Bandissa.

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Tommi Sirkiä
 

Mikä on lasten ja aikuisten ero? Aikuisilla on kalliimmat lelut... Rolandin Handsonic saattaa aluksi näyttää hieman lelulta, mutta sen erinomaiset rumpu- ja perkussiosoundit ja monipuoliset soitto-ominaisuudet todistavat toisin. Ehkä tästä laitteesta sopiikin sanoa, että sisin ratkaisee.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Pasi Pajanen
 

Lexicon on erityisesti kaikulaitteisiin erikoistunut tuotemerkki, joka aivan ansioituneesti rinnastetaan laatuun ja korkeaan hintaan. Ensimmäinen markkinoille tullut digitaalinen audiolaite oli Lexiconin valmistama ja silloin elettiin vuotta 1971. Siitä alkaen firma onkin ollut edelläkävijä digitaalisessa efektoinnissa.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Antti Suonio
 

Äänityskäyttöön soveltuvien ulkoisten äänikorttien markkinat saivat tuulta purjeisiin USB-liitäntäisten rasioiden myötä (testattu Riffin numerossa 4/2002). Näissä USB:n ykkösversion kaistanleveys asetti pullonkaulan siirrettävän audion määrään sekä laatuun, ja kanavamäärä jäikin yleensä yhteen stereoon edestakaisin.

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Mikko Joenpolvi
 

Miksausmaailma on digitalisoitunut rivakkaa vauhtia jo monen vuoden ajan. Toinen toistaan monipuolisempia digimiksereitä – sekä hinnan että ominaisuuksien suhteen – on äänityöläistemme iloksi markkinoille tarjottu. Siksipä onkin hauska palata perusasioihin, pelkästään perinteisillä puolijohdetekniikan komponenteilla toteutetun äänisekoittimen äärelle. Pois bitit ja algoritmit, nyt seuraamme vain jännitteen vaihteluita Crest HP-Eight -mikserin sisuksissa.

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Martin Berka
 

 

Ruotsalainen EBS on alusta asti tähdännyt yhteen päämäärään: tarjoamaan herkkuja laatutietoisille basisteille. A la carte -tyyppinen kattaus sisältää alkupaloina bassolle suunniteltuja efektipedaaleita, mutta tällä kertaa maistiaiset noukittiin suoraan pääruoan puolelta: TD650-nuppi ja Pro Line 2000 -kaappi jytisyttävät jo hiukan isompaakin tupaa.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Mikko Joenpolvi
 

Ivie IE-33J on taskutietokoneen eli PDA:n lisälaite, jolla voi suorittaa akustisia ja sähköisiä audiomittauksia. Peruskokoonpanoon tarvitaan iPAQ-taskutietokone varusteineen, IE-33J-moduuli, IE-33M-mikrofoni ja IE-33-ohjelmisto. Tässä varustuksessaan mittalaite täyttää tarkkuusluokka II:n vaatimukset.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Lauri Paloposki
 

Turbosoundin TQ-sarjan PA-kaapit on suunniteltu niin liikuteltavien systeemien kuin kiinteidenkin asennusten tarpeita silmällä pitäen. Mallisto koostuu sekä prosessoriohjatuista passiivisista eli erillisillä päätevahvistimilla ajettavista malleista että niiden aktiivisista, omilla vahvistimillaan varustetuista vastineista.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Taisto Kuortti
 

Jo parikymmentä vuotta erilaisia soitinkieliä punonut "Pelle Peloton", eli Jukka Mäkelä Kintaudelta on mullistamassa kitarankielien tuotantoa kokonaan uuteen uskoon. Finncorde Oy tullee lukemaan tästä pitäen monen myytävän kielipaketin etiketissä. Kävimme haistelemassa näitä uusia tuulia Petäjävedellä.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Jarmo Hynninen
 

Olen silloin tällöin bongannut ”sitä täydellistä kitarasoundia” etsivien Stadian kitaransoiton opiskelijoiden kamppeista merkillisiä, kotitekoisen näköisiä säröpedaaleita, joiden alkuperää olen kysellyt. Vastaukset ovat johtaneet Oriveden Custom Soundsiin, joka näitä värkkejä on rakkaasta länsinaapuristamme kotimaahamme tuonut.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Tommi Saarela
 

Steinbergin Nuendo 2 -järjestelmä on surround-sukupolven digitaaliäänityöasema, joka toimii natiivisti sekä Windows- että Macintosh-koneissa, tornimallisista keveisiin kannettaviin. Riffi otti tyypit Cubasen kehutusta isoveljestä.

 

Kolme vuotta sitten aluksi Windows-ympäristöön julkaistu Nuendo-äänitysjärjestelmä tuotiin Mac-käyttäjienkin ulottuville 1.5-päivityksen myötä. Kesällä markkinoille tullut merkittävä kakkosversio lupailee entistä vankempaa toimintaympäristöä molempiin käyttöjärjestelmiin.

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Mikael Vehkaoja
 

 

Nightwish-yhtyeen uudella Once-levyllä kuullaan sekä heavy-yhtyettä, sinfoniaorkesteria että kuoroa. Mahtipontisten elementtien yhteensovittaminen merkitsi tekijöille unettomia öitä. Oncen tekninen henkilökunta kertoi Riffille, millaisia tuskia jättiläisen synnytys aiheutti.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Martin Berka
 
Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Jarmo Hynninen
 

Fender ei uuden Cyber Twininsä yhteydessä halua käyttää mallinnusnimitystä, vaan vapaasti suomennettu iskulause on: Luo, äläkä jäljittele! Niinpä Cyber Twinissä onkin valmistajan mukaan yhdistetty analoginen ja digitaalinen tekniikka täysin uudella tavalla. Tulokseksi on saatu vahvistin, jonka pitäisi todella muuntua kytkentää myöten esikuvakseen eikä vain jäljitellä sointia matemaattisesti. Uudella tekniikalla on nimensäkin, Cybernetic Amp Design eli C.A.D.

 

Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Anssi Ahola
 
Juttunäytteet
21.07.2009 - 15:23
Martin Berka
Peavey EXP Custom ACM
 

Peaveyn XP-sarjassa on tarjolla varsin mielenkiintoisia ominaisuuksia sangen houkuttelevaan hintaan. Esimerkiksi EXP Custom AC:ssä on kolmen magneettimikrofonin lisäksi tallaan integroitu pietsoanturi ja BXP-4 Grind -bassossa sekä J- että P-tyyppiset mikrofonit sekä etuvahvistin aktiivisin säädöin.

 

Sivut

Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy